Aamukahvit antaa voimaa
Hyvän tulevaisuuden aamukahvien osallistujat lähtevät kahveilta vähän vahvempina kuin he sinne tulivat.
Hyvän tulevaisuuden aamukahvien osallistujat lähtevät kahveilta vähän vahvempina kuin he sinne tulivat.
Yhteistyöartikkeli: SISU-hanke. Hyvän tulevaisuuden aamukahvien ensi viikon vieras Maria Huhmarniemi tietää, että taiteessa ja kulttuurissa on voimaa haastaa syviä uskomuksiamme maailmasta ja viedä kohti kohtuullisempaa elämää.
Millainen haluaisit maailman olevan? on tuhannen taalan kysymys, jolla arvostettu taloustieteilijä Robert Costanza herättelee pohtimaan hyvinvoinnin ydintä ja sen mittaamista.
Keski-ikä on parhaimmillaan upea, energinen elämänvaihe. Onko se hyljeksitty, koska häpeä saamattomuudesta ekokriisin ratkaisemiseksi painaa?
Yhteistyöartikkeli: SISU-hanke. Ihmiset siirtyvät yhä enemmän asumaan kaupungeissa ja elämme sen myötä entistä tiheämmin. Kohtaamiset ovat iso osa kaupunkilaisten arkea.
Bloggarimme Marja Heinonen vaihtoi kuluttamisen kuvittelemiseen. Näin se onnistuu.
Yhteistyöartikkeli: SISU-hanke. Kaupungeissakin ihminen voi kukoistaa vain ottamalla luonnon huomioon, sanoo maisema-arkkitehtuurin apulaisprofessori Elisa Lähde Aalto-yliopistosta.
Yhteistyöartikkeli: SISU-hanke.
Hyvän tulevaisuuden aamukahvien chattaajat paljastavat monet reittinsä kestävään elämää. Nappaa tästä vinkit omalle polullesi!
Yhteistyöartikkeli: SISU-hanke. Hyvän tulevaisuuden aamukahveilla vieraileva merkitysmuotoilija elää kestävästi eikä koe luopuneensa mistään.
Yhteistyöartikkeli SISU-hanke. Kiire ei ole mikään harmiton juttu, muistuttaa johtamisen professori Satu Teerikangas. Kiire jäykistää ajatteluamme. Se on kohtalokasta, koska ilman syvällistä ajattelua emme pysty muuttamaan käsityksiä siitä, miten kuljemme kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää maailmaa.