Matka kohti kestävää ja kiireetöntä työelämää tulevaisuudessa kannattaa aloittaa peiliin katsomalla. Näin naurahtaa johtamisen ja organisoinnin professori Satu Teerikangas Turun yliopistosta ja heittää ilmaan liudan kysymyksiä meille jokaiselle: Voinko toimia toisella lailla, jos olen kiireinen? Voinko hidastaa? Voinko puhua työnantajalle? Vaihtaa työtä? Siirtyä 80-prosenttiseen työaikaan?
Teerikangas on ensi tiistaina 5.11. klo 8.30-9.30 Arto O. Salosen vieraana Hyvän tulevaisuuden aamukahveilla. Tällä kertaa keskustelun aihe on Miksi ja miten työtä tehdään tulevaisuudessa ? Kiireen suitsiminen on osa tätä vuoropuhelua. Miksi se on tärkeää ja miten se tehdään? Tilaa Zoom-linkki tilaisuuteen täältä.
Työelämä, tuo kiireen kantakapakka
Teerikankaalle kiireen suitsiminen on tärkeä teema, kun hän puhuu hyvästä tulevaisuuden työelämästä. Kiire syö ajattelun taidon aamupalakseen ja ilman uudenlaista ajattelua meidän on vaikea haastaa aikamme perususkomuksia.
“Jos ajatellaan utopistisesti, että maailma on tulevaisuudessa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä, tarvittaisiin aikamoista murrosta tässä ajassa. Jotta meillä on jatkossa kestävämpi maailma, se tarkoittaa, että kuluttaisimme vähemmän ja kuluttaisimme toisella tavalla”, Teerikangas sanoo.
Ylikulutus on juurisyy maailmanlaajuisille, luonnon ja ihmisten hyvinvointia heikentäville kriiseille – luontokadolle ja ilmastonmuutokselle. Suomessa saavutimme Ylikulutuspäivän tänä vuonna 2024 huhtikuun alkupäivinä eli kulutamme laskennallisen osan maapallon luonnonvaroista vauhdikkaammin kuin valtaosa muusta maailmasta. Kuulumme yhä kulutuksen kärkimaihin. Meidän olisi opittava suhtautumaan kuluttamiseen sekä yksilöinä että rakenteiden luojina aivan toisin.
Tällainen iso muutos vaatii valtavaa muutosta ihmisten ajattelussa. Se vaatii aivokapasiteettia ja ihan konkreettisestikin aivoissa tilaa. Tämä taas ei ole Teerikankaan mielestä mahdollista, jos ei ole aikaa ajattelulle:
“Nykyinen työelämä on kiireistä. Kun samalla yritetään tehdä mielettömiä läpimurtoja, se onnistuu jonkin viikon, mutta pitkällä tähtäimellä joku prakaa – mieli ja/tai keho.”
Teerikangas pyrkii ylitöiden välttämiseen. Hän on huomannut, että hän ei tutkijana kykenisi pohtimaan isoa paradigmamuutosta, jos keskittyisi vain tehokkaana suhaamiseen.
Kiire on vie onnea elämästä
Kiireen katkaiseminen tuottaa myös henkilökohtaista hyvää.
“Ajattelu tapahtuu kehollisesti ja se vie aikaa. On raivattava tietoisesti aikaa ajattelulle. Jos haluaa, että pysyy terveenä ja hyväntuulisena, olisi hyvä, että olisi jotain muutakin elämää kuin työ.” Teerikangas tunnistaa itsessään kärttyisän ja pahantuulisen puolen, jos työpäivät muuttuvat liian täytteisiksi ja vauhdikkaiksi.
Hänellä on liuta käytännön vinkkejä siihen, miten omaa työelämää voi rauhoittaa ja raivata sinne aikaa ajattelulle. Teerikangas kehottaa vähentämään erilaisten “digihärpäkkeiden” käyttöä työpäivän aikana ja myös työajan ulkopuolella, koska yksi syy kiireeseen on se, että moni on kiinni sosiaalisessa mediassa. Teerikangas itse on systemaattisesti vähentänyt somen käyttöä.
Toinen apu löytyy oman työn rytmittämisestä ja aikataulujen muokkaamisesta sellaiseksi, että niissä on väljyyttä. Tämä ei ole aina yksinkertaista, koska kiire on sillä tavalla pirullinen, että se leimaa aikaamme niin, että sen kyseenalaistaminen on vaikeaa. Ihmiset ovat myös addiktoituneita kiireeseen, Teerikangas muistuttaa. Kuka ei tuntisi olevansa tärkeä, kun on kiireinen? Positiivisessa mielessä oma innostus ja työn imu voivat myös viedä mennessään kuin huomaamatta.
“Jokaisen pitää pystyä itse tietoisesti hidastamaan vauhtia. Toisaalta, kun ihminen menee ylikierroksilla, hän ei useinkaan pysty ottamaan hidastamisen viestiä vastaan Ja toki on ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että toimivat ylikierroksilla”, Teerikangas pohtii.
Hänestä kaikki palautuu siihen, että ihmisen pitää pystyä tuntemaan itsensä. Teerikangas kehottaa taistelemaan sen eteen, että ihmisen toimijuus säilyy. Sitä ei pidä ulkoistaa sosiaaliselle medialle, tekoälylle tai uutisille. Eikä antaa kalenterinsa täyttyä muiden ehdotuksilla.
Tämä ei ole aina yksinkertaista, hän muistuttaa: “Vaatii sitä, että sinä kestät sen, että sinun kalenteri ei ole täynnä, viikonloppuna tai iltaisin ei ole ohjelmaa. Kestät, että on tylsää, ei ole tekemistä, eikä kukaan juuri nyt kaipaa seuraasi.”
Teerikangas muistuttaa, että rauhallisuuteen pyrkiminen ei tuo ajassamme sutimaan tottuneelle ihmiselle välttämättä pelkästään pikavoittoja. Pysähtyminen voi tuoda pintaan tunteita ja ajatuksia, joille ei ole ollut tilaa arjen tiimellyksessä. Hän kertoo, miten hänelle itselleen rauhoitetun kesäloman tunnekokemuksessa ei pelkästään välittynyt ilo, onnellisuus ja rauha, vaan myös suru ja masennus. Teerikangas oli yllättynyt, mutta pysähtyi uteliaana tarkastelemaan näitä tunteita ja niiden kertomaa viestiä.
“Kun pysähdyt tai hidastat tahtia, ei sieltä aina hyvää fiilistä tule. Sen sijaan voi tulla aika paljon ahdistusta. Sitäkin tulee kuunnella, mistä se kertoo. Hyväksyä ne tunteet ja päästää niistä irti.”
Jokainen meistä on ratkaisija
Hidastaminen työelämässä avaa tilaa uudenlaiseen ajatteluun ja sen myötä polkua kohti ekologisesti kestäviä tekoja myös työelämässä. Teerikangas haastaakin oman alansa toimijoita, työelämän tutkijoita, ottamaan toimijuutta ekoriisin huomioimiseksi osana tulevaisuutta.
”Työelämän tutkijat ovat liian kauan ulkoistaneet ekologiset haasteet ympäristötutkijolle.”
Hän muistuttaa, miten vastuu on meillä jokaisella tässä ajassa, jota leimaavat ekologiset kriisit:
“Voimme pohtia, miksi juuri me elämme juuri tätä aikaa? Koska meillä on ratkaisuja. Tässä ajassa elävinä meillä on vastuu ja velvollisuus. Meillä jokaisella on jotain annettavaa. Joskus se on sitä, että on hyvä ystävä ja on kaveri. Riittäisikö jo se, että ollaan täysipäisiä kansalaisia ja tehdään tekoja sen mukaisesti?”
