Kohtaaminen on kaupunkien salainen ase

Mikä ihana ajatus, jos osaisimme nähdä jokaisen kohtaamisen mahdollisuutena jatkaa entistä vahvempina eteenpäin! 

Kestäyysmurros pakottaa meidät ajattelemaan toisin monista asioista, myös kaupungeista ja niissä kohtaamisista ja kukoistamisesta. Hyvän tulevaisuuden aamukahveilla 9.4. sumppia hörpittiin  Zoomissa professori Arto O. Salosen johdolla ja ratkottiin sitä, miten voisimme elää rikkaampaa elämää kaupungeissa. Arton vieraina oli Elisa Lähde ja Johannes Helama. Elisa on maisema-arkkitehtuurin apulaisprofessori Aalto-yliopistossa ja Johannes on tulevaisuusmuotoilija Oulusta.

Vuorovaikutus ja erilaiset kohtaamiset nousivat isoksi teemaksi keskustelussa.  Ei vähiten sen vuoksi, että kaupungit ovat huikeita vuorovaikutusareenoita, joista meillä on paljon oppimista ja uudelleen ajattelun paikkoja. Tästä olivat kaikki puhujat samaa mieltä. 

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Arton tarina omista kaupunikokemuksista Nairobissa, missä hän on asunut muutaman vuoden, antoi uutta näkökulmaa  toisten ihmisten kohtaamiseen:

”Siellä päin oli ainakin silloin tapana, jos tutut kohtaavat kaupungissa, silloin aina jäädään juttelemaan. Käytännössä se tarkoitti aamuruuhkassa, että jos näki tutun niin tiesi, että nyt myöhästyn töistä ,jos haluan mennä paikallisen kulttuurin mukaisesti eli integroitua kulttuuriseen todellisuuteen, joka siellä vallitsi. Se häiritsi niin kauan kunnes ymmärsin, mistä siinä on kyse. Siinä on kyse siitä, jos tutut kohtaavat, silloin on mahdollisuus jakaa elämän asioita sillä tapaa, että siitä kohtaamisesta lähdetään eteenpäin vähän vahvempina kuin siihen kohtaamiseen tultaessa.”

Tästä virisi vilkas keskustelu siitä, miten arvokkaita kohtaamiset voivat olla kaupungissa. 

Ihmisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta rakennettiin siltaa myös kommunikointiin muunlajisten kanssa. Johannes nosti esille tutkija Katja Maununahon ajatuksen siitä, miten luontokokemus on yksi keskeisistä elementeistä, jotka virittävät meitä ihmisiä seurallisuuteen.

“Tämä seurallisuus on mielestäni hieno sana. Se on sana, joka kertoo, että aletaan juttelemaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja luontoelementti. Siinä on estetiikkaa, paljon luonnon kokemista myös. Se on hyvin vahvasti mukana seurallisuuteen virittämisen tiloissa.”

Kohdata voi myös muunlajisten kanssa

Elisa muistutti siitä, miten moninainen rikkaus on läsnä kohtaamisissa muunlajisten kanssa: 

“Ei pelkästään pysytä hengissä luonnon avulla, vaan jos halutaan kukoistaa, tarvitaan erilaista vuorovaikutusta lähiluonnon kanssa myös. Se vaikuttaa meihin psyykkisesti ja fyysisesti  ja mahdollistaa meidän kukoistamista.”. 

Hän uskoo, että suomalaisilla on hyvät kyvykkyydet muun lajisten kohtaamiseen, koska me emme ole hukanneet läheistä luontosuhdettamme. 

Lopussa keskustelijat etsivät näkymiä toivottaviin tulevaisuuksiin. Johannes kertoi Iso-Britannian mielikuvitusaktivisteista, joiden aktivismin muoto on nimenomaan positiivisten tulevaisuudenkuvien rakentaminen. Elisa halusi tuoda yhteiskunnassa käytävään keskusteluun elämänlaadusta mukaan arkisen havainnoinnin siitä, mitkä ovat olleet itse kullekin tärkeitä kohtaamisia. “Aika harvalle se lähtee sieltä Excel-taulukosta tai pankkitilin numeroista, vaan se voi olla just niitä kohtaamisia ketun kanssa, joka jäi siitä päivästä oikeasti mieleen.”

Arto taas heitti ilmaan ajatuksen, että Hyvän tulevaisuuden aamukahvit -konseptista tehtäisiin areena, jossa pystyttäisiin hakemaan sanoituksia ihan uusilla otteilla. “Tarvittaisiin ehkä enemmän elämän hengittävyyttä ja kannattelevuutta, jota me pystymme tuottamaan toinen toisillemme, eli sellaisia vuorovaikutusareenoita, sellaisia kohtaamisia, joista lähdemme vahvempina kuin siihen kohtaamiseen tultaessa.”, hän tiivisti aamun keskustelua.

Seuraavilla kahveilla äänessä ovat nuoret

Hyvä tulevaisuuden aamukahvit ovat areenan kohtuullisen elämäntavan kohtaamisille. Niissä pöyhitään vaihtoehtoisia näkymiä tulevaisuuteen. Ykspilkkuviis Media on aamukahvien järjestäjä yhdessä Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston SISU-tutkimushankkeen kanssa. 

Haluatko tulla mukaan seuraaville kahveille? Ne järjestetään 7.5.2024 klo 8:30–9:30. 

Kysymme silloin millainen olisi tulevaisuuden Suomi, jos nuoret sen rakentaisivat? Arto O. Salosen vieraina ovat Hanna Höijer ja Tomi Kiilakoski.

Ilmoittaudu mukaan tilaamalla itsellesi kalenterimuistus ja osallistumislinkki täältä.

Jäikö edellinen tilaisuus väliin, tai haluatko palata joihinkin kohtiin? Julkaisemme kahveista nyt uutisartikkelin, videon, koosteen chattikeskustelusta sekä koko keskustelun tekstimuotoisena (tämän jutun lopussa).

Kiinnostuitko? Lue koko ensimmästen aamukahvien sisältö tekstimuotoisena alta.

Litteroinnin on tehnyt videon tekstitystä varten Hilma Möttönen SISU-hankkeesta.

ARTO

Juu. Tervetuloa linjoille Hyvän tulevaisuuden aamukahveille. Tosiaan Hilma ja minä edustamme Strategisen tutkimuksen neuvoston hanketta,, jonka nimi on Kohtuusratkaisuilla kohti sisukasta, vihreää ja oikeudenmukaista Suomea. Sitten meillä on Marja ja Taneli Ykspilkkuviis mediasta. Tänään vieraina Elisa Lähde, joka on maisema-arkkitehtuurin apulaisprofessori Aalto-yliopistossaja Johannes Helama, joka on tulevaisuusmuotoilija ja tulee Oulun suunnalta.

Lämpimästi tervetuloa.

Joo. Kaupungit määrittelevät aika paljon tulevaisuutta tällä planeetalla. Se johtuu siitä, että ihmiset ovat pakkautuneet kaupunkeja kohti. Kaupungistuminen on edelleen suuri trendi maailmassa. Ilmastopäästöistäkin suurin osa muodostuu kaupungeissa. Kaupungeissa elämä on kulutuskeskeistymässä yhä enemmän. Joku sellainen elämän kiivaus ja tiukkarytmisyys on ehkä hektisyyttä, joka kaupungissa suorastaan eskaloituu. Mutta kaupunkihan ei voi olla olemassa ilman maaseutua. Se johtuu siitä, että ruoka tulee maatalousyrittäjiltä. Kaupunki ei pysty itse sitä tuottamaan, vaikka vertikaaliviljelykset ovat lisääntymään päin. Voisiko kaupungeissa olla nykyistä kukoistavampi meno ja meininki, eli voisimmeko päästää irti yksioikoisesta menestyksen jahtaamisesta ja siirtyä puhumaan jostakin täyteläisemmästä kukoistuksesta? Ei pelkästään puhumaan siitä täyteläisemmästä kukoistuksesta vaan oikeasti miettimään, mitä se voisi olla. 

Meidän lähestymistapa on hyvin kokonaisvaltainen. Ajatellaan asioita systeemisesti kytkösten kautta sillä tapaa, että erilaiset asiat vuorovaikuttavat keskenään. Niiden välillä on yhteyksiä ja jopa riippuvuuksia. Tämän tyyppinen lähestymistapa voi parhaimmillaan avata uusia ajatuksia ja luoda mielenkiintoista näkymää, että asiathan voivat olla toisin kuin ne nyt ovat.

Käydään saman tien keskustelemaan. Mitäs mieltä ja ajatusta Elisalla liittyy aihepiiriin tällä hetkellä?

ELISA

Hyvää huomenta ensinnäkin kaikille ja kiitos Arto kutsusta näille kahveille. Mun mielestä minkälainen on kaupunki, joka mahdollistaa kukoistuksen, on tosi kiinnostava kysymys. Mehän olemme isossa murroskohdassa yhteiskunnallisesti. Puhutaan kestävyysmurroksesta, mikä meidän pitäisi jollakin tavalla pystyä tuottamaan tässä yhteiskunnassa. Se haastaa monella tapaa niitä ajattelumalleja, joita meillä on ollut ja joiden varassa on tähän asti tultu.

Yksi iso murros mielestäni liittyy siihen, että me tyypillisesti nähdään kaupungit ja maaseutu tai kaupungit ja luonto vastakkaisina toisilleen. Hyvin tuossa avasitkin, että sille on ehkä syynsä, miksi olemme ajatelleet niin ja miten se on hyödyttänyt meitä tähän asti, Mutta kun katsomme eteenpäin niin systeeminen ajattelu ja keskinäisriippuvuuksien tunnistaminen ja sitä kautta myös sen tunnistaminen, millä tavalla me voimme olla sellaisessa vuorovaikutuksessa, joka mahdollistaa omaa ja toisten kukoistamista. Se on, mitä täytyy pohtia ja mitä pitäisi pystyä rakentamaan.

Tyypillisesti tällä hetkellähän, kuten mainitsitkin, kaupunkialueet kuluttavat resursseja hirveästi ympäröivältä maaseudulta ja globaalistikin. Me kaikki käytämme erilaisia tuotteita, joilla on globaali syntyperä. Ne eivät tule lähinaapurustosta todellakaan. Sen sisäistäminen on yksi askel.

Sen jälkeen lähdetään pohtimaan, mitä se tarkoittaa ja mikä on mun vaikutus systeemisissä ketjuissa ja verkostoissa. Tuohon liittyen ajattelen myös, että on tosi tärkeää, että ymmärretään luonto kaupunkien sisällä, sitä ensinnäkin on siellä ja se on tärkeää. Jos puhutaan kukoistamisesta, se on yksi olennainen asia, mitä tarvitaan. Ei pelkästään pysytä hengissä luonnon avulla vaan jos halutaan kukoistaa, tarvitaan erilaista vuorovaikutusta lähiluonnon kanssa myös. Se vaikuttaa meihin psyykkisesti ja fyysisesti  ja mahdollistaa meidän kukoistamista. Sitten voi lähteä miettimään, kenen kukoistamista minä mahdollistan.

ARTO

Joo. Tuossa sun puheessa on mielenkiintoinen sävy. Eli ajattelet niin, että jos otetaan rooli, että elämme muita varten, mitä se nyt tarkoittaakaan, silloin saamme jotain enemmän, jotain suurempaa. Ehkä silloin vasta päästään siirtymään menestyksestä kukoistamiseen. Sellainen maailmaa varten oleminen tai eläminen, sehän voi myös rikastuttaa omaa olemassaoloa, koska se antaa merkityssisältöjä. Itsekäs puuhastelu, oman navan ympärille kietoutuva elämä, se voi tietysti tyytyväisyyttä tuottaa ja hedonistista tarvetta tyydyttää, mutta sieltä ehkä puuttuu sellaisia runsaita elämän merkityssisältöjä, joita juuri tuon tyyppinen elämänorientaatio mahdollistaa.

Miltä tämä kuulostaa, Johannes, sun mielenmaisemassa?

JOHANNES

Mielenkiintoista keskustelua. Tämä menestyksen ajatus yhdistyy myös sellaiseen mulle ehkä jo hieman vanhahtavaan ajatukseen elintasopuheesta suhteessa elämänlaatupuheeseen.

Keskusteluissa kaupunkilaisten kanssa, mitä omassa työssäni teen, keskustellaan kaupunkilaisten kanssa, mikä on tärkeää ja merkityksellistä heille heidän omassa arjessaan. Pohditaan elämänlaatua. Itse koen, että elintasopuhetta varsinkin kansallisella tasolla toitotettu ihan tarpeeksi. Tarvitaan siihen rinnalle elämänlaatupuhetta. Puhetta, mikä on ihmisille tärkeää maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona – siellä arjessa. Tarvitaan mukaan päättäjät ja tieteilijät, yliopistotutkijat, ja tarvitaan asukkaat käymään yhteistä keskustelua tästä aiheesta. Ihmiset haluavat osallistua tähän keskusteluun.

Nyt uusimpana juttuna halutaan ottaa tähän taiteilijat mukaan. Saadaan taiteilijoiden avulla mielikuvitusta mukaan keskusteluun ja suuntaudutaan kohti tulevaisuutta. Halutaan päästää asukkaat kokemaan tulevaisuutta, jotta he pystyvät vielä selkeämmin sanoittamaan, mitä toivottu tulevaisuus voisi olla, jossa on elämänlaatua mukana.

ARTO

Sä olet jutellut paljon oululaisten kanssa.  Mitä tuo kaikki käytännössä on?

JOHANNES

Siinä on monenlaista elementtiä. Elisakin mainitsi luonnon ja kaupunkiluonnon, ja se tulee vahvasti esille oululaistenkin kaupunkikokemuksissa. Meillä on puistoja ja jokisuistoa. Ihmiset haluavat olla kontaktissa myös ulkoilun, viihtymisen ja virkistäytymisen kautta tähän kaupunkiluontoon. Siihen liittyy myös paljon muuta.

Jos vertaa sitä menestykseen ja elämänlaadun näkökulmiin, siellä näkyy vahva halu pois suoritus- ja kulutuskeskeisestä elämästä kohti pikkukaupunkimaisempaa, maalaisempaa elämäntyyliä. Mulla on asukkaiden kommentteja, joissa sanotaan ”varrella samalla päätteeksi”. Puhutaan tämän tyyppisestä elämäntavasta. Vaikka tykätään omista henkilöautoista niin arkea haluttaisiin viettää ilman, että autoa olisi pakko käyttää. Asiat hoituisivat luonnon lomassa eikä tarvitsisi autolla lähteä erikseen töihin, viemään lapsia harrastuksiin, mitä ikinä asioita hoitamaan. Haluttaisiin, että olisi vähemmän suoritus- ja kulutuskeskeisyyttä elämässä.

ARTO

Mulla tulee mieleen omasta kaupunkikokemuksesta Nairobi, jossa olen muutaman vuoden asunut. Siellä päin oli ainakin silloin tapana, jos tutut kohtaavat kaupungissa, silloin aina jäädään juttelemaan. Käytännössä se tarkoitti aamuruuhkassa, että jos näki tutun niin tiesi, että nyt myöhästyn töistä, jos haluan mennä paikallisen kulttuurin mukaisesti eli integroitua kulttuuriseen todellisuuteen, joka siellä vallitsi.

Se häiritsi niin kauan kunnes ymmärsin, mistä siinä on kyse. Siinä on kyse siitä, jos tutut kohtaavat, silloin on mahdollisuus jakaa elämän asioita sillä tapaa, että siitä kohtaamisesta lähdetään eteenpäin vähän vahvempina kuin siihen kohtaamiseen tultaessa. Kun tämän oivalsin, sen jälkeen ei enää yhtään harmittanut ne kohtaamiset.

Meiltähän puuttuu tämän tyyppinen ajatus kokonaan. Me suoritetaan, suoritetaan ja suoritetaan. Meillä on to do -listat ja merkitään sinne, kun on saatu asioita tehtyä. Jos kohdataan tuttu, meillä on kiire suorittamaan, ei meillä ole aikaa jakaa siinä elämän jokapäiväisiä asioita ja tulla vahvemmaksi kuin mitä oltiin ennen sitä kohtaamista.

Olisiko tämän tyyppiselle tilaa kukoistavassa kaupungissa? Mitkä niitä vuorovaikutusareenoita voisivat olla? Voisivatko ne vuorovaikutusareenat olla myös areenoita, joissa kohtaamme myös ympäröivää luontoa kokonaisvaltaisemmin? Että integroidutaan vaikka tällä tavalla keväällä muuttolintujen elämään ja sitä kautta saadaan avarrettua ajatuksia,  mitä elämä oikein on.

Miltä tämä kuulostaa, Elisa?

ELISA

Maisema-arkkitehtina mulle tuo kuulostaa hirveän hyvältä. Lähtökohtaisesti se, että meillä on kaupungissa erilaisia ei-kaupallisia tiloja,  joissa voidaan kohdata toisia ihmisiä ja olla vuorovaikutuksessa, niin tästä löytyy paljon tutkimustietoa taustalta: Se tekee elämästä koetusti parempaa.

Oli hyvä nosto, että sen lisäksi, että kohdataan ihmisiä, voidaanko kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, mitä muun lajisia olentoja tavataan ja tuottaako se meille lisäarvoa?

Väitän, että meillä suomalaisilla on aika hyvät kyvykkyydet siihen. Ensinnäkin meillä on aika läheinen luontosuhde kuitenkin olemassa, että emme ole hukanneet sitä. Meidän kaupungitkin ovat tosi vehreitä. Aina, kun keskustelee ulkomaalaistaustaisen kanssa, joka tulee Suomeen tai vaikka Helsinkiin ihan ytimeen vierailulle tai pidemmäksi aikaa oleskelemaan niin hehän nostavat esiin, että wau minkälaisia kaupunkeja teillä on. Teillä on toimivat palvelut täällä ja sitten on vielä tosi vehreää.  Luonto on helposti kaikille saavutettavissa. Uskon, että kyllä me suomalaiset – vaikka se on samaan aikaan meille itseisarvo – kyllä me sitä osaamme arvostaa. Varmasti korona-aika teki, että arvostamme sitä entistä enemmän. Silloin lähiluonto oli meille se turvallinen paikka olla ja liikkua, ja turvallinen paikka myös kohdata ihmisiä pienen välimatkan päästä. Kyllä on mahdollisuus, että me entistä enemmän havainnoidaan ja nautitaan siitä. Jollakin tavalla ne pienetkin kohtaamiset voi olla aika tärkeitä.

Mä esimerkiksi tänä aamuna ehdin käydä koiraa ulkoiluttamassa ja totesin, että siellä oli tosi sumuista, mutta on ihan mahtava vuodenaika bongailla erilaisia sammaleita. Ei ole mitään muuta vihreää. Käykääpä tänään kävelyllä ja katsokaa niin kaikki sammaleet loistaa mielettömän hienosti ulkona. Se voi olla sellainen kohtaaminen, mikä mulle on mahdollista tähän aikaan vuodesta. Sitten se taas menee ohi.

ARTO

Just näin. Tulee sitä ainutlaatuisuutta, kun tietää, ettei tämä ole jokapäiväistä. Mulla tänä aamuna ainutlaatuisuutta oli, että sumun seassa jolkotteli kettu. Se liikehdintä on kiinnostavaa. Pysähtyy paljon, tekee havaintoja ja sitten jatkaa. Aina se menee aika ripeästi eteenpäin. Sillä ei ole sellaista hidasta taaperrusta sen orientaatiossa lainkaan. Sitä oli mukava havainnoida.

Johannes, kun olet jutellut kaupunkilaisten kanssa niin tuleeko sieltä sen tyyppistä ajatusta, että pitäisi pystyä vaikuttamaan nykyistä enemmän kaupungin asioihin? Eli miten sellainen osaksi kaupunkia tuleminen, osallisuuden kokeminen tai kuulumisen kokemuksen lisääntyminen, onko se siellä puheessa?

JOHANNES

Kyllä se tulee vahvasti esille. ihmiset haluavat osallistua ja siihen etsitään koko ajan väylää. Jos palataan hetkeksi taaksepäin, mielestäni elämänlaatupuhe on nimenomaan väylä siihen. Kun keskustellaan, mikä on tärkeää ja merkityksellistä meille ja sitten kysytään se vaikein kysymys eli miksi-kysymys: Miksi nämä asiat ovat meille tärkeitä ja merkityksellisiä? Silloin käydään keskustelua, joka pystyy myös kaupunkisuunnittelun puolelle tuottamaan ymmärrystä, mitkä asiat on tärkeitä ja merkityksellisiä ja miksi. Sitä ymmärrystä pystymme kaupunkisuunnittelussa hyödyntämään siten, ettei se ole ideoinnin tai mielipiteiden tasoa vaan se on ihmisiä yhdistävää. On vahva tahto ja halu sitä kohti.

Kun ajattelen niin itse asiassa luontokokemus on tutkija Katja Maununahon mukaan yksi keskeisistä elementeistä, jotka virittävät meitä ihmisiä seurallisuuteen. Tämä seurallisuus on mielestäni hieno sana. Se on sana, joka kertoo, että aletaan juttelemaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja luontoelementti. Siinä on estetiikkaa, paljon luonnon kokemista myös. Se on hyvin vahvasti mukana seurallisuuteen virittämisen tiloissa.

ARTO

Kuulostaa hyvältä tuo seurallisuus. Elisa, voiko seurallisuus ilmentyä jutteluna kasveille vai meneekö se jo överiksi?

ELISA

(naurahtaen) Ei tietenkään mene överiksi. Ajattelen kyllä, että meillä on tosi paljon… Iso osa meidän hyvinvoinnista voi rakentua, että olemme vuorovaikutuksessa muiden kuin ihmisten kanssa. Se on myös tärkeää sen takia, että ihan yhtä lailla kuin meidän sosiaaliset taidot lapsilla rakentuu, kun olemme kontaktissa erilaisten ihmisten kanssa ja koetaan erilaisia sosiaalisia tilanteita ja ratkotaan niitä. Myös luontosuhteessa on tärkeää, että seurustellaan erilaisten luontokokemusten, -elämysten ja muunlajisten kanssa ja haetaan ymmärrystä.

Tein yhteistyötä Saaren kartanon kanssa ja siellä heillä on oma taiteilija, joka on tehnyt tällaisen projektin paikallisen kyläkoulun kanssa, että lapset lähti tutustumaan heidän inhokkieläimeensä. He saivat ensin valita, mikä on heidän inhokkieläin ja sen jälkeen he tutustuivat, miten se elää, mitä se syö, talvehtiiko se, miten se lisääntyy ja niin edelleen. Tämän kautta tuli kokemuksia, että inhokkieläin muuttuikin kiinnostavaksi, ei nyt ehkä ihan suosikkieläimeksi, mutta inhokkius siitä poistui. Se, että olemme vuorovaikutuksessa erilajisten kanssa, lisää empatiaa niitä kohtaan. Kyllähän empatian tunteet antaa myös kokijalle itselleen paljon.

ARTO

Nimenomaan. Se rikastuttaa elämää. Ja siinä on se kytkeytyminen, että minä kytkeydyn siihen, mitä kohti tai minkä vuoksi koen empatiaa.

Sitten siirrytään eteenpäin. Mitä Marjalla ja Tanelilla on mielessä?

TANELI

Yksi palaute täältä chatin puolelta, että resonoi tosi vahvasti tämä muunlajisten kanssa kytkeytyminen. Ajattelu, että ketut tai sammaleet tai koirat voivat olla tärkeitä meidän arjessamme myös kaupungissa. Ja että tällainen ajatus tuodaan yhteiskunnallisen keskustelun, jos nyt ei näiden aamukahvien kautta ihan keskiöön, niin kuitenkin jo paljon lähemmäs keskiötä kuin mitä se on minun elinaikanani ollut.

Tällainen kuikkaparien haastatteleminen jonkin siltatyömaan alta on ollut pakinoitsijoiden sarkastinen vitsi. Pitääkö meidän nyt vielä liito-oravatkin tässä jututtamaan, ennen kuin voidaan kaupungeissa mitään tehdä?

Siitä ollaan tultu aika pitkä harppaus siihen, että nämä kontaktit muunlajisiin voi olla meidän kannaltamme elähdyttäviä, tärkeitä ja merkittävä osa kaupungissa elämistä.

Näin tulkitsen näitä kommentteja ja niissä olevia tykkäyksiä.

MARJA

Hei, nyt voisi tässä vaiheessa ottaa tätä meidän laajaa osallistujajoukkoa mukaan tähän. Meillä on kysely.

HILMA

Kyllä. Mä laitan täältä käyntiin Polls-kyselyn. Kysymyksenä tällä kertaa on, voiko kaupungissa elää kestävää, hyvää elämää?

MARJA

Tämähän resonoi hienosti meidän keskustelun kanssa. Kun mietitään, miten voisimme tehdä kaupungeista vielä enemmän sellaisia, joissa voi kukoistaa, niin 50 prosenttia on sitä mieltä, että kaupungissa voi elää kestävää, hyvää elämää kun näkee vaivaa. Eli täytyy tehdä jotain. Ja harva haluaa maalle. Tämä oli lyhyt yhteenveto tästä.

Mitäs muut?

TANELI

Tästä tulee mieleen Johanneksen oululaisilta kuulema ajatus, että he haluavat kaupungin, jossa asiat tapahtuu ikään kuin ohessa. Arkiset asiat pystytään hoitamaan ja luonnonläheisesti sellaisia reittejä pitkin, joissa tapahtuu luonnon kohtaamisia. Tässä Polls-kyselyssä näyttäisi, että se on mahdollista, mutta se vaatii vaivaa.

Kysymys on, mitäs järkeä tämmöisessä kaupunkisuunnittelussa on, että kokemukset ja arkiset toimintatavat, jotka ihmisille ovat kaikista tärkeimpiä niin ne on tehty niin vaikeaksi, että yksilön täytyy nähdä se vaiva. Tässä on jokin systeeminen ongelma selkeästi käsillä.

ARTO

Joo. Tuo viittaa, että politiikkatoimille olisi tilausta. Jos halutaan yhteiskunta, joka on kokonaisvaltaisesti kestävä, eikös silloin kestävän elämän pitäisi olla se kaikkein helpoin, luontevin, sujuvin ja vielä kohtuuhintainenkin vaihtoehto? Sittenhän se olisi siinä. Vai olisiko?

Ei se sellainen vaikeuden ja työläyden kautta arjen pyörittäminen oikein ketään meitä kiinnosta. Jos on sopivasti vaivanloisuutta, se voi tuottaa tyydytyksen, että hetkinen, sain kuitenkin hoidettua tämän, vaikka ei se ihan mennyt niin kuin Strömsössä. Mutta jos se on joka asiassa työläys vastassa, kyllä tulee tahmeaa siitä arjesta.

Toi mitä Marja puhui oli kiinnostavaa. Tuo sanasto ja miten asioista puhutaan. Nyt eletään murroskautta, jossa on kyseessä ensimmäinen ilmastonmuutos, jonka pääasiassa ihmiset ovat aiheuttaneet. Aikaisemmissa ilmastonmuutoksissa ei ole ihmisellä ollut roolia. Jos nyt on kuudes sukupuuttoaalto käynnissä, joka on ihmisten aiheuttama. Se viides ei ollut. Siitä on muuten 65 miljoonaa vuotta aikaa. Jos kerran luonnonvarakysymys tietenkin on täysin meistä ihmisistä kiinni.Taas tämän viikon perjantaina kerrotaan meille, jos kaikki eläisi kuten suomalaiset, tämän vuoden osalta luonnonvarat olisi finito.Sehän palautuu siihen, miten me elämme ja jos näin jatketaan, tiedetään, että päädytään just sinne, minne kukaan ei haluaisi päätyä pidemmällä aikavälillä. Pitäisi tehdä muutos. Pitäisi tehdä käänne.

Sehän tarkoittaa aika kokonaisvaltaista käännettä. Täytyisi ehkä se sanasto, jolla puhutaan, myös muuttaa toisenlaiseksi. Ehkä yksi muutos voisi olla, että puhuttaisiin menestyksen sijaan yhä enemmän kokonaisvaltaisesta kukoistamisesta. Tai kuten Johannes mainitsi elintason parantamisprojektista käännettäisiin puheenpartta elämänlaadun kohentamisen suuntaan päämäärätietoisesti.

Hyvin monenlaista muutakin se puhuntatavan muutos voisi sisältää. Meidän varmaan pitäisi määritellä ihan uusia käsitteitä, joilla tartutaan olemassa olevaan todellisuuteen, että se nähdään uusista ja täyteläisemmistä kulmista.

Miltä tämä kuulostaa, Johannes?

JOHANNES

Mun tausta on kirjallisuuden tutkimuksessa ja olen sitä mieltä, että sanat määrittelevät tosi paljon,

miten me näemme maailman. Meillä projektissa pohditaan toivotun tulevaisuuden narratiiveja ja positiivisia tulevaisuuskuvia. Jos emme pysty kuvittelemaan positiivista tulevaisuutta, tulevaa elämäntapaa, kestävää, hiilineutraalia elämänlaatua, niin emme voi sitä koskaan saavuttaa.

Toisaalta haluaisin luoda toivoa tälle asialle. Kaupunkisuunnittelun puolella erityisesti, vaikka on olemassa globaaleja, isoja haasteita: ilmastonmuutosta, meillä on ollut pandemiaa, niin tuntuu kuitenkin, että itse asiassa yksittäiset ratkaisut, joita kaupunkisuunnittelun puolella tehdään, muutetaan kaupunkia vaikka kestävämpään suuntaan, se yhtä aikaa lisää viihtyisyyttä ja se saattaa tehdä meidän kaupungeista myös terveellisempiä ja turvallisempia.

Tavallaan yksittäiset ratkaisut saattavat olla ratkaisu tosi moneen isoon haasteeseen. Sitä kautta vaikka tuntuu, että meidän täytyy tehdä valtavia asioita ja meillä on systeemiset haasteet edessä niin ratkaisut saattavatkin kietoutua toisiinsa. Sitä kautta voidaan yksittäisillä ratkaisuilla mennä paljon nopeampaa vauhtia kuin lähtökohtaisesti tuntuu.

ARTO

Toi on kiinnostava näkökulma. Eli jos ajattelee yhteyksien kautta: maailma ei olekaan kokoelma yksittäisistä asioista, jotka ovat irti toisistaan, vaan maailma on kokoelma asioista, jotka vuorovaikuttavat tai joiden välillä on yhteyksiä. Silloin voi löytää myös monesta yhteydestä syntyvää yhteistä hyvää, jossa on monia myönteisiä tekijöitä yhtä aikaa vaikuttamassa. Sen tyyppiset asiathan ovat vastaansanomattomia, jos pystytään löytämään ratkaisuja, joissa on monta hyvää kohtaa toisiinsa.

Tuo on varmaan viisautta ja tähän suuntaan meidän kannattaa lähteä tietoisesti, kun etsitään ratkaisuja kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi.

Miltä tämä kuulostaa, Elisa sun näkökulmasta?

ELISA

Komppaan vahvasti. Olen tehnyt tutkimusta kaupunkiviherrakenteiden parissa ja nehän ovat tällaisia monihyödyllisiä kokonaisuuksia, että pystytään samaan aikaan tuottamaan ilmastonmuutokseen sopeutumista ja vaikkapa virkistäytymismahdollisuuksia kaupunkilaisille, elinympäristöön, muunlajisille ja niin edelleen. Mitä kaipaan siihen on, että päästäisiin jollain tavalla, että emme näkisi sitä pelkästään teknisenä ratkaisuna. Kaupunkisuunnittelu hirveän helposti… Osittain kaupunkisuunnittelun tehtävä on tuottaa ne tekniset ratkaisut, löytää niille sijaintipaikat ja mitoitukset ja niin edelleen. Mutta haaste on siinä, miten me vaikkapa se tuotettu kaupunkiviherrakenne, se voi olla yhtä lailla korttelipuisto kuin viherkatu tai tekninen hulevesiasiatai jopa viherkattotyyppinen, tarkkaan mietitty kokonaisuus, miten se kytketään sinne ihmisten elämään siten, että se ei ole elintasoa vaan se lähtisi tuottamaan elämänlaatua. 

Miten voimme mahdollistaa, että siellä tapahtuisi niitä kohtaamisia ja vuorovaikutusta? Ajattelen, että siinä on paljon potentiaalia.Tiedetään, että kaupunkialueilla on mahdollisuus elää kestävästi, mutta jos vähän kärjistetään, niin miten kaupunkilaisten ja maalaisten hiilijalanjälki poikkeaa toisistaan, niin maalla se lähtee paljon energiaratkaisuista ja liikkumisesta ja kaupungeissa se lähtee kulutustottumuksista. Eli vaikka on mahdollisuus kestävään liikkumiseen ja kestäviin energiaratkaisuihin, me kulutamme aika paljon kaupungeissa. Meidän elämä on aika kulutuskeskeistä ja mennään erilaisten trendien perässä. Miten saadaan twistattua se ajankäyttö, jota me laitamme…

Kaikki kuluttaminen ei tietysti ole huonoa ja tarvitsemme kuluttamista, mutta ehkä osan siitä voisi suunnata vaikka siihen vuorovaikutukseen kaupunkiviherrakenteen kanssa, mikä tarkoittaisi, että meillä olisi aktiivisempi luontosuhde kaupungeissa. Voitaisiin enemmän olla siellä emmekä pelkästään kuluttaisi kaupunkiluontoa palveluna vaan me jollain tavalla osallistumme siihen. Löytyy jo jotain kokeiluja tällaisesta osallistavasta luonnonhoidosta.

Kokemukset ja tulokset sieltä on, että paitsi että se vahvistaa ihmisten hyvinvointia, se vahvistaa muunlajisten hyvinvointia ja se myös vahvistaa paikallista demokratiaa. Eli siellä on paljon potentiaalia, mutta miten se potentiaali kaivetaan esiin ja miten tehdään kulttuurinen muutos,että se onkin se siistein juttu.

 Ehkä tällaisia ituja on näkyvissä.  Kyllä aika monet somettavat vaikka kaupunkiviljelystä.. Ja nythän on taas se aika vuodesta, että voi tehdä kaikkia ihania suunnitelmia. Voidaanko jotenkin kasvattaa vielä tällaista ajattelutapaa, on aika kiinnostavaa mun mielestä.

ARTO

Viittaat kaupunkidemokratialla varmaan siihen, että asukkaat kokevat, että he voivat vaikuttamaan asioihin, joita kaupungissa tapahtuu. Pystyy olemaan osana yhteisöä, joka luo huomisen, joka sitten huomenna todeksi eletään, vai mitä?

ELISA

Joo, just tällaista kyvykkyyden, osaamisen… Ja että mun tekemisellä on merkitystä.

Mutta myös, kun yhdessä puuhastellaan niin tutustutaan naapuriin. Kasvaa sellainen yhteinen ymmärrys, kuka sinä olet, kuka minä olen, mikä meidän visio vaikka meidän naapurustolle on,  miten voimme yhdessä lähteä toteuttamaan sitä.

ARTO

Just. Johannes, sä puhuit taiteesta ja sen merkityksestä kukoistavassa kaupungissa. Kerro lisää.

JOHANNES

Meillä on sellainen ajatus… Varsinkin suhteessa tulevaisuuteen ihmisissä on kyvyttömyyttä pohtia tulevaisuutta, nähdä sitä tulevaisuutta. Aikoinaan kuulin Roope Mokan Demos Helsingin luennon, jossa hän puhui siitä, kun alamme kuvittelemaan tulevaisuutta, keksitään aina lentävät autot. Ne on keksitty jo 1950-luvulta lähtien, vaikka kukaan ei tiedä, tarvitaanko sellaisia. Toisaalta keksitään dystopioita. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyen meillä on paljon siihen liittyen luopumispuhetta, että mistä joudumme luopumaan.

Mä heitän sen takaisin tänne elämänlaadun puolelle, kun minun mielestä olemme saamassa asioita, jos eletään kestävämpää elämää. Se on terveellisempää, vuorovaikutuksellisempaa muiden ihmisten, luonnon ja eläinten kanssa. Miten me katsotaan asioita, vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu.

ARTO

 Eli se kuvittelukyvyn mukaan tulo on se taiteen luoma voima.

JOHANNES

Joo. Tavallaan tällaisessa osallisuustyössä, mitä minäkin edustan, haluan nimenomaan viedä puhetta kokemuksiin ja puhutaan ihmisten kanssa aidoista kokemuksista. Halutaan uusimmillaan saada ihmiset kokemaan tulevaisuus. Eli heillä on kokemus taiteen avulla jostakin tulevaisuudesta. Sitä kautta he pääsevät kehollisempaan, kokemuksellisempaan ajatukseen, onko tämä versio ja skenaario tulevaisuudesta toivottava vai ei. Ei lähdetä nollatilanteesta liikkeelle pohtimaan tulevaisuutta tai mikä on toivottavaa, vaan jonkin kokemuksen kautta jäsennetään, mikä on meidän toivomamme tulevaisuus. Taide on siinä väline.

ARTO

Millainen täydellinen kaupunki sitten olisi, Elisa?

ELISA

(naurahtaen) Joo. Ehkä meillä jokaisella on vähän omanlainen versio, mikä me nähdään täydellisenä ja onko täydellinen se paras vai onko osa täydellisyyttä, että se ei ole koskaan valmis ja me hyväksymme se ja toisaalta, että voimme itse tehdä… Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen ja tehdä sitä omasta näkökulmasta paremmaksi.

Siihen tietysti liittyy keskustelu ja vuorovaikuttaminen niiden muunlajisten ja muiden ihmisten kanssa. Jos kysytään vaikka siltä sun tänä aamuna näkemältä ketulta, minkälainen on täydellinen kaupunki, niin se ehkä määrittelisi sen aika eri tavalla kuin miten minä vaikka sen näen.

Mun mielestä tuo, mitä Johannes nosti esiin visioista ja yhdessä tuotetuista visioista, ne ovat tosi olennainen työkalu siinä, kun mennään kohti jokaisen omaa täydellistä kaupunkia. Esimerkiksi arkkitehtuurin piirissä tällaisia kaupunkivisioita on tuotettu paljon 1900-luvun puolella sotien jälkeen. Ne ovat olleet tosi iso osa silloin, kun ollaan lähdetty tuottamaan tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja lähdetty miettimään vaikka asumisen ratkaisuja, mitä on hyvä asuminen kaikille. Siihen on tosi vahvasti liittynyt erilaiset visiot, joiden kautta sitä keskustelua on käyty. 

Meillä on tarve ja pakko lähteä miettimään, mitä on se hyvä asuminen paitsi meille itsellemme,myös muunlajisille ja mietitään myös planetaarista hyvinvointia. Kyllä se visiotyöskentely on mielestäni siinä tosi olennaista, jotta voidaan tehdä ja tuottaa sellaisia mielikuvia, joihin pystytään sitoutumaan ja joita kohti pystytään menemään ja näkemään vaivaa niiden eteen.

ARTO

Toi on varmaan tosi olennaista. Eli sen toivotun tulevaisuuden sanoittamisen ja näkyväksi tekemisen tavan pitää olla houkutteleva. Sen pitää olla vetävä ja sellainen, josta syntyy fiilis, että hei tuota lisää.mJos tuota saa vähänkin lisää niin se on parempi kuin ei yhtään. Silloin, jos tulee sellainen tuntuma, että nyt pystyn kontribuoimaan tuohon johonkin, joka on oikeasti todeksi tekemisen arvoista niin siinähän se on.

Puuttuuko meiltä näkymiä toivottavista tulevaisuuksista? Pitäisikö niitä rohkeammin sanoittaa Miten saataisiin myönteinen muutosaalto lähtemään liikkeelle, että oltaisiin osa sitä projektia, jolla luodaan aktiivisesti hyvä tulevaisuus? Sano jotain konkreettista, Johannes.

JOHANNES

Maailmalla on jopa, muistaakseni Englannissa sellaisia mielikuvitusaktivisteja. He kokevat, että heidän aktivismin muoto on nimenomaan positiivisten tulevaisuuskuvien rakentaminen. Että päästäisiin sinne tulevaisuuteen, positiivisiin tulevaisuuksiin… tse käytän toivottua tulevaisuutta, niin sitä kohti. 

Meillä tehdään toivotun tulevaisuuden narratiiveja yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Nimenomaan sellaisia, jotka kutsuisivat ihmisiä puoleensa. Ne muutetaan sitten palvelulupauksiksi yhdessä elinkeinoelämän ja kaupungin kanssa. Kaupunki ja elinkeinoelämä pystyvät lähtemään tuottamaan tuotteita ja palveluita, jotka lunastavat sen narratiivin. He pystyvät palveluiden ja tuotteiden avulla kutsumaan ihmisiä elämään sitä toivottua tulevaisuutta. He voivat olla mukana, asukkaat, elinkeinoelämä, kaupunki ja myös yhdistykset yhdessä tuottamassa sitä toivottua tulevaisuutta.

Kyllä tähän on reittejä ja haetaan koko ajan väylää, miten myös sitä tulevaisuutta tuotetaan.

ARTO

Aijai. Tämä on hei innostavaa.  Mitäs sitten, Marja ja Taneli?

MARJA

Olen seurannut chattia ja siellä oli tällainen kysymys.

”Olemme paljon puhuneet, että pitäisi päästä kohti toisenlaista puhetapaa ja toisenlaista tapaa nähdä tämä maailma, niin mitä olisivat foorumit, joiden kautta uusi puhetapa voisi juurtua ja levitä laajempaan keskusteluun? Aika vahvasti vallitseva politiikkakin työntää kohti kilpailullista ja suorituskeskeistä orientaatiota. Tiedän, että tämä on iso kysymys, mutta lähestyttiin monesta suunnasta juuri tätä kaipuuta uuteen puhetapaan,mutta miten me pääsemme sitä kohti?”

ARTO

Minä nyt tuosta nappaisin kiinni, että tehdään tästä Hyvän tulevaisuuden aamukahvit -konseptista areena, jossa pystyttäisiin hakemaan sanoituksia ihan uusilla otteilla.

Mutta mitäs kielitieteilijä Johannes Helama tuumaa?

JOHANNES

Tykkään aina uusista sanoista ja että pystyttäisiin keksimään uusia sanoja. Nämä aamukahvitkin voisi olla sellainen tilaisuus, jossa syntyisi uusia sanoja, jotka lähtevät sitten leviämään ja joita yleisemmin käytetään.

Uskon itse siihen, että Suomi on jääkiekon olympiavoittaja sen takia, koska me pystymme puhumaan jääkiekosta paljon paremmin kuin mikään muu kansa. Meillä on jääkiekosta enemmän sanoja kuin muilla jääkiekkoihmisillä ja -mailla. Se on yksi syistä, miksi olemme voittaneet olympiakultaa.

Jos me pystymme tähän kestävyysmurrokseenkin tuottamaan parempia uusia sanoja, sitten voimme siinäkin, palataan tähän menestysteemaan – olla siinäkin menestyjiä sitä kautta.

Ei muuta kuin uusia sanoja keksimään. Kannustan kaikkia siihen. Miten me pystymme tuottamaan sanoja, jotka vie meitä sinne tulevaisuuden maailmaan?

ARTO

Elisa Lähde, sinähän olet tässä sanoittanutkin tällaista ihmisen ja ei-ihmisen välisen maailman ylittämistä ja sen jakolinjan poistamista ihmisen ja luonnon väliltä. Eli kuinka ihminen on osa ympärillä olevaa todellisuutta eikä siitä irti. Mitä tätä voisi vielä jatkaa?

ELISA

Ajattelen, että se lähtee, että ensinnäkin oivalletaan se, mitä sanoitit tosi kauniisti tuossa ääneen ja sitten lähdetään keräämään kokemuksia siitä. Ajatellaan, että se on osa sitä meidän kukoistamista. Tuossa keskustelun alkupuolella puhuttiin tehokkuudesta, elintason hakemisesta ja niin edelleen. Sille on ollut paikkansa just siellä sotien jälkeisessä Suomessa. On ollut tosi iso kysyntä sille elintason kasvattamiselle,mutta me olemme onnistuneet siinä tehtävässä keskimäärin aika hyvin. Meillä on tämän planeetan kovimpia elintasoja. Sitten voidaan ehkä lähteä laajentamaan keskustelua, mitä elämänlaatu on ja mistä elämänlaatu tulee.Siinä se arkinen havainnointi, mitkä on minulle tässä päivässä ollut tärkeimpiä, merkityksellisimpiä kohtia. Aika harvalle se lähtee sieltä Excel-taulukosta tai pankkitilin numeroista, vaan se voi olla just niitä kohtaamisia ketun kanssa, joka jäi siitä päivästä oikeasti mieleen.

ARTO

Tuo on aika iso juttu. Mistä löytyy niin vetäviä kokemuksia arkeen, että ne suorastaan antaa syitä olla olemassa? Niistä meillä on pula. Jos niitä vähän saisi lisää, olisiko hyvä?

ELISA

Mm. Ja sitten just se, että me sanoitamme niitä ääneen ja se on ok tällä tavalla kahvipöydässä keskustella niistä erilaisista kohtaamisista, jotka on itselle olleet merkityksellisiä.

TANELI

Samaan aikaan kuin tämä toivon näkökulman tuominen tähän… Se tuntuu hyvältä, se tuntuu realistiselta ratkaisulta niin haluaisin kuitenkin tuoda täältä yhden kommentin, joka on myös yksi tykätyimmistä eli myös tämä näkökulma resonoi. Luen tästä kommentin.

”Kaupungissa elämisen iso haaste on, että en näe metsähakkuita, kun ostan take away -kahvin pahvikupissa tai kaivostuhoja ja orjatyötä, kun hankin uuden iPhonen. Olemme kaupungeissa täysin irti aiheuttamistamme vaikutuksista.”

Halusin tämän nostaa sen takia, että tämä on myös tapa olla kontaktissa ympäristöön, havaita ne negatiiviset vaikutukset, jotka meidän elämäntapa aiheuttaa. Ei pelkästään ne myönteiset ja rakentavat, elähdyttävät ja ilahduttavat kohtaamiset, joita lähiluonnon kanssa voi olla. Miten saataisiin tähän jonkinlainen myönteinen jännite, että nähdään ne positiiviset asiat, mutta samalla ollaan hyvin tietoisia, mitä meidän elämäntapa aiheuttaa? Miten se voisi tulla meidän iholle sillä tavoin, että se ei lamauta vaan kannustaa muutokseen ja olisi realistista?

ARTO

Tuo on tosi keskeistä.

Se tiedetään tutkimuksesta, että jos ihmisillä on kohtaavia läsnäolon kokemuksia arjessa, niin materiaaliset asiat, niiden kiinnostavuus vähenee. Mitä niukempaa ihmisillä on arvokas kohtaaminen arjessa, sitä enemmän kiinnostaa kaikenlaiset vermeet ja värmeet. Eli materialistinen elämäntapa edellyttää, että se on sosiaalisesti melko niukkaa ja köyhää, jos nyt oikein pistää mutkat suoriksi.

Tarvittaisiin ehkä enemmän elämän hengittävyyttä ja kannattelevuutta, jota me pystymme tuottamaan toinen toisillemme, eli sellaisia vuorovaikutusareenoita, sellaisia kohtaamisia,joista lähdemme vahvempina kuin siihen kohtaamiseen tultaessa.

Mulle tästä aamupäivästä on jäämässä sellainen kokemus. Tämä on huikeaa keskustelua. En olisi mitenkään pystynyt itse sanoittamaan näitä asioita sillä tapaa kuin Elisa ja Johannes ovat tässä sanoittaneet. En todellakaan. Sitten tulee sellainen fiilis, että kannatti tämä aamupäivä viettää tässä.

 Lähden tästä vahvempana eteenpäin. Wau.

JOHANNES

Saanko kommentoida? Nimittäin haluaisin vastata nyt tämän keskustelun pohjalta… Minulle on syntynyt uusi teoria, millainen on kaupunki, jossa asukkaat kukoistavat. Viittaan taas oululaisten kanssa käymiini keskusteluihin. Sellainen kaupunki, jossa asukkaat kukoistavat, siellä on tapahtumia, koska tapahtumat ovat lupaus oululaisille, että siellä tapaa samanhenkisiä ihmisiä. Julkinen tila on sellainen paikka, missä kohdataan ei-samanhenkisiä ihmisiä, ja sellainen kaupunki, jossa asukkaat kukoistavat, siellä on luonnonläheisyyttä, koska siellä kohdataan ei-omanlajiset, luonto ja eläimet. Jos näitä kaikkia on ja saamme kaikkia näitä kohtaamisia, silloin ollaan kaupunkisuunnittelun näkökulmasta jo aika lähellä, että ihmiset pääsevät kukoistamaan. Ja ehkä päästään pois suoritus- ja kulutuskeskeisestä elämäntavasta. Saadaan kokemuksia ja huomataan, että materialismi on kuitenkin vähempiarvoista. Ollaan jokaisessa arkipäivässä kiinni niissä kohtaamisissa.

ARTO

Erittäin hyvä käyttöteoria.  Kiteytät tätä keskustelua selkeästi.

MARJA

Tämä oli varmaan jo hyvä tällainen loppuvaihe…  Vielä poimisin yhden hienon lauseen. Joku oli chatiin laittanut shamaani Susanna Lendeiran tällaisen lauseen:

”ei suomalainen ajattele metsässä, vaan metsässä metsä ajattelee suomalaisessa”.

Tämänhän voi ajatella myös näin, ettei suomalainen ajattele kaupungissa, vaan kaupungissa kaupunki ajattelee suomalaisessa. Tietyllä tavalla se, missä olemme, heijastuu meihin ja sitä kautta ymmärretään, mikä vaikutus sillä on, mitä me teemme kaupungille ja minkälaisen kaupungin rakennamme.

ARTO

Erittäin syvällisesti muotoiltu. Siinä on just se meininki, jolla me lähdimme tähän keskusteluun tunti sitten eli tällaisella systeemisellä orientaatiolla, jossa todellisuus ei ole toisistaan irti olevista asioista muodostuva kokoelma, vaan joukko asioita ja ilmiöitä, jotka vuorovaikuttavat keskenään ja joiden välillä on eläviä yhteyksiä.

HILMA

Kyllä. Kiitos paljon tämän aamun keskusteluista. Seuraavat aamukahvit meillä on 7.5. samaan kellonaikaan kuin nyt eli 8.30 alkaen. Silloin meillä on aiheena pohtia, jos nuoret saisivat päättää, minkälaisen Suomen he rakentaisivat. Vieraat näille aamukahveille tarkentuu pian. 

Kiitos paljon minun puolesta. Kiitos meidän vieraille, Artolle isännöinnistä ja Tanelille ja Marjalle.

TANELI

Kiitos paljon ja tulee loppuun mieleen sanoa, että ottakaa tuntemianne nuoria mahdollisuuksien mukaan linjoille ensi kerralla, ettei me fossiilit puhuta nuorten äänellä.

ARTO

Suurkiitokset. Palaamme asioihin.

TANELI

Kiitos kaikille. Mukavaa päivää.

MARJA

 Hei hei.

JOHANNES

Kiitos.