Millainen haluaisit maailman olevan? on tuhannen taalan kysymys meille jokaiselle. Se laajentaa horisonttia pohtimaan asioita, joilla ihan oikeasti on väliä. Kysymys on myös avaus, jolla arvostettu taloustieteilijä Robert Costanza haluaa herätellä suuria massoja mukaan pohtimaan sitä, mitä ihan oikeasti on hyvinvointi ja hyvä elämä.
“Yksityisesti ihmiset haluavat hyvää elämää. Iso kysymys on se, miten tuoda tämä esille keskustelujen kautta ja ylipäätään tehtyä näkyväksi”, pohtii Costanza painokkaasti korostaen nykyistä kokonaisvaltaisempaa näkemystä siitä, mistä elämisen arvoinen elämä syntyy.
Costanza on arvostettu taloustieteilijä, joka on jo vuosikymmenten ajan ollut mukana kehittämässä uudenlaisia hyvinvoinnin mittareita ja keinoja laajentaa ymmärrystä ihmisen ja elinympäristömme riippuvuuksista ja vaikutussuhteista. Hän on ekologisen taloustieteen professori London College -yliopistossa Iso-Britanniassa.
”Yhteiskuntien ja talousajattelun tulisi pohjautua ajattelulle, jossa rakennetaan kestävää hyvinvointia ihmisille ja muulle luonnolle jatkuvan bruttokansantuotteen kasvattamisen sijaan.”
Ekologinen taloustiede lähtee siitä, että talous on viime kädessä alisteinen ympäristön toiminnalle. Tärkeitä näkökulmia ovat yli sukupolvien ulottuva reiluus ja ympäristön sietokyvyn huomioon ottaminen, kun hahmotetaan taloudellisen toiminnan mahdollisuuksia ja rajoituksia.
“Yhteiskuntien ja talousajattelun tulisi pohjautua ajattelulle, jossa rakennetaan kestävää hyvinvointia ihmisille ja muulle luonnolle jatkuvan bruttokansantuotteen kasvattamisen sijaan”, Costanza sanoo.
Talousajattelu – ja ajattelu hyvästä elämästä – kompastuu helposti siihen, että asiat ovat monimutkaisia ja riippuvuussuhteet moninaisia. Yhteyksiä on vaikea ymmärtää ja yhden asian vaikutusta moneen muuhun ei ole helppo havaita. Vuosikymmeniä taloustieteellistä keskustelua seurannut Costanza on tyytyväinen siihen, että nykyisin taloustieteellisessä ajattelussa raamit ovat laajentuneet ja keskustelu on nykyisin monipuolisempaa. Hän pyrkii omissa tutkimuksissaan viemään eteenpäin sitä, miten voisimme nykyistä paremmin ymmärtää, mallintaa, arvottaa ja hallita toisiinsa kietoutuvia ihmisen ja ympäröivän luonnon monimutkaisia systeemejä.
“Muutos ajattelussa ja teoissa on välttämätön, koska olemme ylittäneet jo usealla alueella turvalliset planetaariset rajat”, Costanza muistuttaa. Tällä hän viittaa kansainvälisen tutkijaryhmän viime vuonna hahmottamaan kokonaiskuvaan siitä, minkä edellytysten rajoissa elämä maapallolla on mahdollista ja turvallista biologisten ja fysikaalisten järjestelmien puitteissa. Kolmatta kertaa tehdyssä tutkimuksessa rajat ovat paukkuneet mm. ilmastonmuutoksen, makean veden kulutuksen, luonnon monimuotoisuuden ja maankäytön kohdalla. Planetaaristen rajojen ylittämisen uskotaan sysäävän maapallon järjestelmät erilaisten jyrkkien ja ennalta-arvaamattomien ympäristömuutosten aikakauteen nykyisen vakaan ajanjakson sijaan.
Moni käsite kaipaa tuunaamista – tai heittoa romukoppaan
Jatkuva talouskasvu, kehitys ja bruttokansantuote. Kaikki Costanzan esille nostamia käsitteitä, joita meidän olisi kyettävä tarkastelemaan uusin silmin, jotta tulevaisuus olisi taattu myös tuleville sukupolville.
Talouskasvu ja bruttokansantuote kertovat molemmat nykyihmiselle hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä. Costanza haastaa tätä ajattelua, mutta ei tuomitse kokonaan talouskasvua. Hän haluaa ohjata keskustelua suuntiin, joissa otetaan huomioon talouden kytkennät ympäristöön. Ennen kaikkea hän haluaa laajentaa hyvinvointia ja onnellisuutta koskevaa keskustelua.
“Jos kaikki taloudellinen toimeliaisuus osuisi vain yhden ihmisen kohdalle ja toiset olisivat ilman töitä, bkt:n prisman läpi tarkasteltuna kaikki olisi vielä hyvin.“
Costanza muistuttaa, miten talouskasvuun tiukasti kytkeytyvä hyvinvoinnin mittari, bruttokansantuote, bkt, kertoo vain taloudellisesta toimeliaisuudesta. Sen tarjoama kokonaiskuva hyvästä elämästä on pahasti vääristynyt. Costanza tarjoaa esimerkin: “Jos kaikki taloudellinen toimeliaisuus osuisi vain yhden ihmisen kohdalle ja toiset olisivat ilman töitä, bkt:n prisman läpi tarkasteltuna kaikki olisi vielä hyvin.“
Bruttokansantuotteen heikkoudet tunnustetaan jo varsin yleisesti, mutta silti se on sinnikkäästi säilyttänyt paikkansa suureena, joka kertoo, miten hyvin meillä menee. Iso tekijä tässä on se, että parhaasta vaihtoehdosta ei ole yksimielisyyttä. Syy ei ainakaan ole vaihtoehtoisten mallien puutteesta. Costanzan arvion mukaa niitä on kehitelty eri puolilla maailmaa lähes 400. Niistä osa on bkt-mallin parannuksia, osa hyvinvointi-indikaattoreita. Vaikka suunta on kohti yhteisymmärrystä parhaiten hyvinvointia kuvaavia mittareita, nykyisten joukosta edes Costanza taloustieteilijänä ei osaa tai halua nimetä yhtä ylitse muiden.
Yhtenä kelpo mittarina hän ottaa esille amerikkalaisten Herman Dalyn ja John Cobbin vuonna 1989 lanseeraaman ISEW:n. Siinä otetaan huomioon ihmisten kulutus sekä heidän hyvinvointiaan lisäävät ja vähentävät tekijät. Mukana on esimerkiksi julkiset hyvinvointipalvelut, kestokulutustavaroiden osto, työmatkojen pidentyminen ja erilaiset pitkävaikutteiset ympäristövauriot. Näin laskien syntyvät aikasarjat ovat kovin erilaiset kuin perinteisellä bkt-mittarilla arvioituna.
Pohjoismainen hyvinvointimalli saa kiitosta – toistaiseksi
Costanza peräänkuuluttaa kohtuullisuutta hyvän yhteiskunnan kulmakivenä. Pohjoismainen hyvinvointimalli on hänelle tähän mennessä parhaiten toteutunut ilmentymä tällaisesta ajattelusta. “Ainakin tähän asti se on ollut sellainen”, Costanza täydentää vinosti hymyillen viitaten viimeaikaiseen oikeistopoliittiseen kehitykseen. Hän on erityisen ihastunut ruotsalaisten käsitteeseen ”lagom”, joka kuvaa hänen mielestään hyvin sitä, mistä kohtuuajattelussa on parhaimmillaan kyse. Ei mitään liikaa, mutta ei liian vähänkään.
Entä miten Costanza herättelisi massoja pohtimaan tuhannen taalan kysymystä, jonka hän heitti alussa: Millainen haluaisit maailman olevan? Hän uskoo, että ihmisille on esitettävä tulevaisuuden malleja sellaisissa muodoissa, että he kokevat ne kiinnostaviksi ja mielekkäiksi. Asioita on sanoitettava niin, että jokainen kokee ne läheiseksi. On myös osattava kysyä oikealla tavalla oikeita kysymyksiä.
“Ei enää vain osoiteta nykyisen käyttäytymisen kauheita seurauksia, vaan rakennetaan yhteinen visio myönteisestä tulevaisuudesta ja keinoista, joilla se voidaan saavuttaa”
Costanza hakee mallia yksilötason addiktioiden hoitomuodoista. Erityisesti riippuvuuksien hoidossa hyviä tuloksia tuottanut “motivoiva haastattelu” (MI)- terapiamuoto on sovellettavissa hyvän tulevaisuuden rakentamistyössä. Costanza uskoo, että niin yksilöt kuin yhteiskunnat voivat jäädä loukkuun sosiaalisiin ansoihin, joita hän kutsuu yhteiskunnallisiksi riippuvuuksiksi. Ne ovat käyttäytymismalleja, jotka tuottavat lyhytaikaisia palkkioita mutta ovat haitallisia ja kestämättömiä pitkällä aikavälillä. Tällaisia ovat vaikkapa riippuvuus epätasa-arvoisesta ylikulutuksesta, jota ruokitaan fossiilisilla energialähteillä ja ”kasvu hinnalla millä hyvänsä” -talousmallilla.
“Motivoiva haastattelu perustuu siihen, että riippuvaiset otetaan mukaan myönteiseen keskusteluun heidän tavoitteistaan, motiiveistaan ja tulevaisuudestaan”, hän kuvailee.
Yhteiskunnallisella tasolla Costanza toteuttaisi tätä niin, että yhteisöt osallistuisivat tavoitteiden ja vaihtoehtoisten tulevaisuuksien pohtimiseen julkisten mielipidekyselyjen ja foorumien avulla. Pohjalle olisi rakennettu skenaarioita mahdollisista vaihtoehtoisista tulevaisuuksista.
“Ei enää vain osoiteta nykyisen käyttäytymisen kauheita seurauksia, vaan rakennetaan yhteinen visio myönteisestä tulevaisuudesta ja keinoista, joilla se voidaan saavuttaa”, hän painottaa.