Millaisessa kaupunkiympäristössä ihmiset kukoistavat? Siinä on tuhannen taalan kysymys, koska tilastollisesti peräti 80 prosenttia suomalaisistakin asuu kaupunkimaisilla alueilla.
“Suomalaisissa kaupungeissa on tavattoman hyvä elää”, sanoo Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen apulaisprofessori Elisa Lähde. Hän muistuttaa, miten monelle ulkomaalaisellekin suomalainen kaupunki voi olla visio ihanasta paikasta, missä voi elää urbaanisti ja ylläpitää samalla ainutlaatuista luontosuhdetta.
“Jos mietitään, miksi me ollaan maailman onnellisin kansa, onhan meidän elinympäristöt aika huikeita. Mutta ymmärretäänkö me se?” Lähde kysyy mietteliäänä.
Hän on mukana Professori Arto O. Salosen isännöimillä Hyvän tulevaisuuden aamukahveilla huomenn 9.4. klo 8.30-9.30 keskustelemassa otsikolla Millaisia ovat tulevaisuuden kaupungit, joissa asukkaat kukoistavat? Toisena vieraana on tulevaisuusmuotoilija Johannes Helama. Liity mukaan tästä linkistä.
Lähteeltä löytyy pitkä lista hyödyistä, joita monimuotoinen luonto kaupunkiympäristössä tarjoaa kansalaisille. Se on fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi tärkeä kontakti luontoon. Tällä taas voi olla kauaskantoisia vaikutuksia tulevaan. Kun ihmisellä on omakohtainen kokemus siitä, mitä on elää luonnon tuntumassa, hänellä on parempi pohja lähteä miettimään uudenlaisia elintapoja ja kehittämään omaa ympäristöään kestävämpään suuntaan. Ihmisen empaattinen luontosuhde alkaa rakentua jo lapsena.
“Kun lapsien luontosuhde kehittyy rakennetussa ympäristössä, on tärkeää, että siinä ympäristössä on monimuotoista luontoa”, Lähde muistuttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Ennen kuin jatketaan juttua yhtään pidemmälle, on hyvä määritellä, mikä on kaupunki ja mitä on kaupunkimainen ympäristö. Alun luku siitä, että 80 prosenttia suomalaisista asuu kaupunkimaisesti tuntuu monesta suomalaisesta vieraalta. Mehän olemme metsäläiskansaa, vai miten se oli?
Wikipedia määrittelee kaupungin väestökeskittymäksi, jossa asutus on ympäröivää maaseutua selvästi tiheämpää. Samassa yhteydessä kuitenkin todetaan, että yleispätevän määritelmän antaminen on käytännössä vaikeaa, koska eri maissa kaupunki määritellään eri tavoin.
“Voi ei, tämä kaupungin määritelmä on ihan kamalan vaikea kysymys”, Lähde huokaisee ja haluaa siirtyä seuraavaan kysymykseen, kun kysyn häneltä samaa. Asia ei ole siis millään tavoin yksiselitteinen – edes asiantuntijalle. Jatketaan siis tätä juttua ajattelemalla kaupunki tiiviiksi ihmisten yhteenliittymäksi ilman sen tarkempia reunaehtoja.
Kaupunkiympäristöt muuttuvat jatkuvasti
Koska maailma muuttuu ympärillämme, myös meidän kaupunkisuhteemme on liikkeessä koko ajan. Ilmastonmuutos ja luontokato haastavat kaupungit ja niiden asukkaat miettimään, millaista on kukoistaminen tulevaisuuden kestävässä kaupungissa.
Kysyn Lähteeltä, mitä meidän pitäisi ajatella toisin.
Maisema-arkkitehtina Lähde tunnustaa tarkastelevansa kaupunkeja ekologisten prosessien, muunlajisten ja maisemien näkökulmasta. Hän lähtee liikkeelle siitä, miten asiat ovat kytköksissä toisiinsa ja järjestelmien yhdessä kohdassa tapahtuva muutos heijastuu moneen kohtaan toisaalla.
“Olen kova systeemiajattelun ystävä. Kaupunki on myös systeeminen järjestelmä, missä luonnon prosessit ja ihminen kohtaavat. On monia kohtia, missä ihmistoiminta nykyisin jyrää luonnon prosesseja.”
Lähde myös muistuttaa, miten asioilla ei ole maailmassa selkeitä alku- ja loppupisteitä eikä välttämättä jotain “oikeaa” olotilaa, jota pitäisi tavoitella. Päinvastoin, kaupungit voivat olla empaattisen luontosuhteen testipaikkoja, joissa monilajista hyvinvointia harjoitellaan kokeilujen kautta.
Lähde ottaa itselleen läheisen esimerkin arkkitehtuurista, jossa suunnitteluprosessi on selkeä ja sen tuloksena syntyy selkeä lopputulos, jota sen jälkeen ylläpidetään. Kun rakennus vanhenee ja tulee tarvetta tehdä sille jotain, korjausrakentamisen lähtökohdaksi otetaan usein alkuperäinen ulkoasu ja materiaalit.
“Kun viedään tämä suunnitteluajattelu kaupunkeihin tai maisemiin, niissä aletaan toteuttaa samaa ajattelua siitä, että tuotetaan joku staattinen ihannetila. On olemassa ajatus ideaalista, millainen jonkun pitäisi olla. Siinä on iso asia, mitä meidän pitäisi ajatella uusiksi”, hän painottaa ja jatkaa: “Meidän pitäisi vahvemmin ymmärtää, että etenkin kaupunkiympäristössä me olemme aina prosessissa. Mikään ei ole koskaan valmista tai lopullista.”
Lähde ottaa pilke silmäkulmassa arkisen esimerkin meidän jämähtäneestä ajattelutaipumuksestamme kohti “ihannetilaa”. Naisilla usein ihanteena on 25-vuotias nuori kaunis hahmo, mitä kohti välillä epätoivoisestikin edetään oli ikä tai ulkonäkö mitä tahansa.
Toisen oman ajattelun haastamisen paikan Lähde löytää asioiden toistuvuuden unohtamisesta. Hän toteaa, miten helposti unohdamme sen, miten monet asiat etenevät sykleissä, toistuvissa jaksoissa. Tämä on kummallista, koska toisaalla syklisyys on hyvin vahvasti läsnä elämässämme. Lähde listaa päivät, vuodenajat ja työelämän vuosikellon esimerkkeinä tutuista asioista, joissa elämme sykleissä ja ymmärrämme niihin kuuluvat erilaiset vaiheet. Myös lepovaiheet, jotka ovat olennainen osa kokonaisuuden toimimista. Miksi emme näe asioiden toistuvuutta ja kiertokulkua vaikkapa rakentamisessa ja kaupunkisuunnittelussa?
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Syklisyyden ajatus on kiinnostava varsinkin kun elämme aikakautta, jota määrittää ajatus jatkuvasta kasvusta ja uskomuksesta, että enemmän on aina parempaa.
Kohti unelmien kaupunkia
Lähde puhuu lämpimästi luonnonlukutaidon puolesta. Kun 1800-luvulla lukutaito oli demokratiakehityksen kannalta tärkeää, Lähde näkee että 2000-luvulla luonnonlukutaito on yhtä keskeisessä asemassa yhteiskuntiemme kehityksen kannalta.
Mitä ihmettä on luonnonlukutaito? Sitra määritteli luonnonlukutaidon jo 10 vuotta sitten taidoksi, joka “auttaa ymmärtämään luonnon prosesseja ja hyvinvointivaikutuksia sekä yhdistämään niitä osaksi palvelukokonaisuuksia mahdollistaen pitkäkestoisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisen ja edistämisen.”
Lähde määrittelee luonnonlukutaidon niin, että se on kykyä ymmärtää niitä prosesseja, mitä omassa lähiympäristössä tai laajemmassa planetaarisessa kontekstissa on, ja reflektoida omaa toimintaan siihen. Hän näkee taidossa sekä kokonaisuuksia hahmottavan ulottuvuuden että jokaista kansalaista arjessa eteenpäin auttavan puolen. Laajasti katsottuna se antaa ymmärrystä nähdä ihmistoiminnan vaikutus planetaarisessa mittakaavassa. Toisaalta luonnonlukutaitoinen kykenee tarkastelemaan vaikkapa omaa pihaa tai kesämökkiään vuorovaikutteisena systeeminä. Kyse oppimisessa on pitkästä prosessista, joka kestää vuosia ja jossa uusia oivalluksia ja ymmärryksen tasoja syntyy toinen toisensa päälle.
Lähde kaipaa enemmän luonnonlukutaitoa päättäjille ja suunnittelijoille.
Kukoistava kaupunki on on monilajinen
Entä millainen on Lähteen kukoistava, kestävä kaupunki?
“Puhutaan visiosta. Ajattelen, että kun mietitään hyvinvointia ja ideaalia, siihen liittyy monilajinen hyvinvointi. Se ei pelkästään muodostu meidän ihmisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Siihen liittyy myös se, että ollaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Eikä tuoteta ympäristöön vain negatiivista jalanjälkeä, vaan oma toiminta voi tuottaa myös kädenjälkeä eli muille, sekä ihmisille että muunlajisille, mahdollisuuksia hyvään elämään”, hän pohtii.
Monilajisuus hyvinvoinnin osana on Lähteelle tärkeä asia. Hän näkee ihmisen olevan riippuvainen muunlajisten hyödyistä monin tavoin.
“Lähtien jo siitä, mitä hengitämme, ruokaa, mitä syömme, lähipuiston palauttavaa vaikutusta tai inspiraatiota seuratessamme tiaista lintulaudalla”, hän luettelee.
Vielä missään päin maailmaa ei olla löydetty urbaania ideaalimallia siihen, miten ihmisen ja luonnon suhde olisi tasapainossa niin, että molemmat kukoistaisivat. Mallia tähän suuntaan haetaan Lähteen mukaan usein alkuperäiskansojen onnistuneista vuorovaikutussuhteista elinympäristönsä kanssa, mutta näiden sovittamisessa kaupunkiympäristöön on omat haasteensa.
Erilaisia mahdollisuuksia kulkea kohti tasapainoa on silti jokaisen meistä arjessa jo paljon. Lähde ottaa esimerkiksi kaupunkiviljelyn, joka voi olla hyvin palkitsevaa: “Siinä on mukana myös syklisyys. Ensin mietit mitä viljelisin, laitat kasvamaan, näet kasvun ihmeen, hoivaat ja saat sitten sen tomaatin. Ja ai että se maistuu hyvältä!! Syksyllä kasvi kuolee ja tulee levon hetki. Kysehän on aivan muusta, kuin vain ravinnontuottamisesta.”
Hänellä on hauskoja esimerkkejä onnistuneista hankkeista. Tamperelainen Villi vyöhyke – yhdistys on luonut talkoomallin, jossa kaupunkilaisia osallistetaan ruohonjuuritasolla monimuotoistamaan luontoa. “Siinä fyysinen puuhastelu lisää hyvinvointia ja samalla vahvistaa paikallisdemokratiaa”, Lähde kuvailee. Aivan kuin sivutuotteena toiminnasta syntyy kaupunkiniittyjä. Hän kertoo myös, miten Villi vyöhyke on järjestänyt niittotalkoita lukiolaisille, jotka tuskin malttoivat luopua viikatteesta, kun pitivät puuhasta niin paljon.
Toinen Lähteen esille nostama esimerkki on kahden aktivistin käynnistämä Korttelipihat takaisin! -projekti Helsingissä, jossa he ovat lähteneet aktivoimaan taloyhtiöitä viherryttämään korttelipihoja. Ajatuksena on auttaa taloyhtiöitä löytämään ne ensimmäiset matalan kynnyksen toimenpiteet, joilla voi tarjota asukkaille viihtyvyyttä. Monelle taloyhtiölle ulkopuolelta tuleva asiantuntemus voi olla se ratkaiseva sysäys, jolla saadaan pitkäänkin muhinut halu tehdä jotain luonnon eteen liikkeelle.
Lähde uskoo, että juuri luontokadon osalta voi yksilöllä olla enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kuin ilmastonmuutoksen kautta. Luontokato on aina paikallista ja siihen vaikuttaminen on suorempaa.
“Millaisia elämänmuotoja omassa lähiympäristössä voisi tukea? Voitaisiinko sen hyönteishotellin lisäksi tehdä jotain muuta? Mikä voisi olla sellaista, mihin voisin vaikuttaa? Mikä on se paikallinen lajisto, joka puuttuu tai jonka olemassaoloa voisi omalla toiminnalla mahdollistaa? Jättäisinkö nurmesta osan niityksi? Miten iso terassin pitää olla? Miltä kaupunkiluonto saa tai voi näyttää?” heittelee Lähde pitkän liudan kysymyksiä, joita jokainen voi kysyä itseltään.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Kukoistamisen kulttuuri on meissä syvällä
Suomalaisilla on lyömätön etu moniin muihin kansoihin nähden, koska lähes jokaisella on mökki tai suvussa/lähipiirissä on mökki. Monelle meistä on tahtomattakin rakentunut luja luontosuhde. Tähän kuuluu usein osana maan kuopsuttaminen ja väistämättä oppeja siitä, miten luonnossa ollaan ja sen kanssa rakennetaan yhteiseloa.
Lähde muistuttaa, miten me voimme olla ylpeitä kulttuurisesta perinnöstämme, tästä aktiivisesta luontosuhteesta. Sen osasia ovat jokamiehen oikeus, viljelypalstat kaupungissakin ja vaikkapa lapsuuden mökkimuistot. Meissä on paljon potentiaalia kestävästi kukoistavaan kaupunkiin, mutta sen tiellä on myös esteitä:
“Ei ole aikaa, ei ole voimavaroja. Kyse on pitkälti siitä, miten me elämämme järjestämme. Jos olisi vähän löysempi elämäntyyli, voisimme löytää tilaa muutokselle”, Lähde kannustaa matkalle kohti kaupunkia, jossa jokainen voi kukoistaa.
Yksi kommentti artikkeliin ”Kestävässä kaupungissa kukoistavat ihminen ja luonto”
Kommentointi on suljettu.