Professori kokeilisi uudenlaista etenemistapaa Stansvikin metsäkiistassa

Voiko ympäristökonflikteja ratkoa uusilla tavoilla? Onko mahdollista valtaistaa ympäristökonfliktin osapuolet etsimään uusia tapoja toimia yhdessä ja ehkäisemään kiistojen syntymistä?

Jos vastaus on kyllä, kiistalla Stansvikin metsästä on valtakunnallista, ehkä jopa globaalia merkitystä. Jos vastaus on ei, se rajoittuu taisteluksi verrattain pienestä kaava-alueesta ja sen puustosta. Itä-Suomen yliopiston ympäristökonfliktien hallinnan professori Lasse Peltonen ehdottaa, että Stansvikin tuumaustauko hyödynnetään kyllä-vastauksen kokeilemiseen.

”Kaupungilla on kaikki pelimerkit. Siltä pitäisi tulla aloite, että prosessi, joka näyttää synnyttäneen konfliktin, voitaisiin viedä uudenlaisella tavalla eteenpäin, Peltonen sanoo.

Uuden tavan ensimmäinen askel olisi konfliktikartoitus. Siinä osapuolten hyväksymä välittäjä haastattelee kiistan osapuolet – tässä tapauksessa esimerkiksi alueen asukkaita ja ympäristöaktivisteja sekä kaupungin virkamiehiä ja päättäjiä.

”Konfliktin kartoituksessa tutkitaan, mikä tilanne on, keitä sidosryhmät ovat, ja minkälaista kiinnostusta niillä olisi lähteä neuvottelemaan ja kehittämään uutta prosessia sen tilalle, joka on kaikilla tiedossa”, Peltonen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Valta säilyy demokraattisilla päättäjillä

”Kaikilla tiedossa oleva” prosessi on se, että kaupunki jyrää kaavan maaliin. Seuraavassa kiistassa ongelma toistuu.

Konfliktitilanteen kartoitus kestää joitakin kuukausia. Sen jälkeen osapuolet päättävät, haluavatko ne edetä pidemmällä yhteisessä ongelmanratkaisussa. Kartoitus ja varsinainen sovittelu siis erotetaan toisistaan.

”Ilman tilanteen kartoitusta voidaan päätyä rakentamaan isolla vaivalla neuvottelu, jossa käykin ilmi, että osapuolet eivät olekaan samalla sivulla, eikä prosessille ole edellytyksiä.  Siitä tulisi demoralisoivaa.”

Eteneminen voisi tarkoittaa esimerkiksi avustettua neuvotteluprosessia välittäjän johdolla, tai osapuolien välisen dialogin aloittamista. Lopputuloksena voisi olla kaupungin päättäjille vietävä yhteinen ehdotus suojelun ja rakentamisen yhteensovittamisesta.

Lopullinen valta ratkaisussa olisi edelleen demokraattisesti valituilla päättäjillä.

”Kaupungin päätöksentekijöiltä pitää tulla siunaus tällaiselle prosessille. Kyseessä on neuvoa-antava prosessi, jolla ei ohiteta demokraattista päätöksentekojärjestelmää, vaan päätösvalta säilyy valtuustolla tai lautakunnalla”, Peltonen sanoo.

Peltonen on paitsi alan johtava tutkija Suomessa, myös ympäristökonfliktien sovitteluun erikoistuneen Akordi Oy:n hallituksen puheenjohtaja, joka on ollut mukana ratkomassa esimerkiksi Kainuun metsäkiistoja. Kainussa Metsähallituksen Metsätalous Oy, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace ratkoivat metsäkiistoja yhdessä. Prosessi laajennettiin myöhemmin valtakunnalliseksi.

Kokoaan suurempi yhteinen asia

Stansvik on Peltosen mielestä pinnalta katsoen melko tavanomainen ympäristökiista. Vastakkain ovat kaupunki ja lähiluonnon puolustajat. 

Epätavallista on, että kaupunki on luvannut uudelleenarvioida kiistellyn alueen viereisen kaavan. Ja se, että kaupunki on ottanut aikalisän nyt myös hyväksytyn kaavan toteuttamisessa. Valtakunnalliset ympäristöjärjestöt ovat aktivoituneet. Epätavalliset yksityiskohdat kielivät, että Stansivikissa on kyse suuremmasta asiasta kuin yhdestä kaavasta.

Peltosen mukaan ympäristökonflikteihin ei voida välittömästi heittää sovittelijaa tai välittäjää, joka auttaisi neuvottelemaan ratkaisun. 

”Osapuolet ovat kaukana toisistaan ja valtasuhde on epäsymmetrinen. Kaupungilla on kaikki valta kaavoittaa ja rakennuttaa”, Peltonen sanoo.

Tilanteessa on epäselviä asioita, esimerkiksi se, onko kaupunki jättänyt huomiotta alueelta löytyneen luonnontilaisen noron tahallaan tai vahingossa. Metsätöistä noron alueella on tehty rikosilmoitus. 

”Vahingotkin on mahdollisia, mutta konfliktoituneessa tilanteessa niitä ei anneta vastapuolelle anteeksi. Mikä olisi ison organisaation tapa huomata ja tunnistaa virhe, ja alkaa käydä vuoropuhelua muiden osapuolten kanssa?” Peltonen pohtii.

Aktivistit voisivat olla tiedonlähde suunnittelussa

Maailma on suuren kestävyysmurroksen keskellä. Hiilidioksidipäästöjä on pakko leikata. Sen lisäksi on herätty siihen, että luontokato voi olla ilmastonmuutoksen veroinen uhka elämälle. Ympäristökonflikteja tulee lisää, kun suojelutavoitteita ajetaan vanhanaikaiseen suunnittelu- ja päätöksentekoprosessiin.

”Helsingin kaupunkistrategiassa on tosi kovat tavoitteet rakentamiseen ja luonnon monimuotoisuuden varjelemiseen. Kaupunki ajaa kumpaakin. Kaupungin kasvu on perinteisesti jyrännyt ympäristönäkökohdat. Paikallisten luontoaktiivien vaatimusten rinnalle ovat nyt nousseet EU:n biodiversiteettistrategia ja luonnon ennallistamistavoitteet, jotka korostavat luonnon monimuotoisuuden painoarvoa kaupunkisuunnittelussa”, Peltonen sanoo.

Tavat ratkoa ympäristökiistoja eivät ole pysyneet ongelman monimutkaistumisen mukana. Esimerkiksi kaavoituksessa kuulemiset eivät tyydytä ihmisten osallistumisen kykyä ja halua. Stansvikin noron kaltaiset monimuotoisuusasiat nousevat toisinaan esiin vasta, kun kaavaa toteutetaan. Näihin rakenteellisiin ongelmiin pitäisi pystyä nyt puuttumaan. Aktivistit voi nähdä tuomassa prosessiin kestävyyssiirtymässä tarvittavaa tietoa.

Auttaako Stansvik osapuolia uimaan ylävirtaan?

Stansvikin prosessin tuloksena voisi syntyä dialoginen prosessi, jolla pyritään myös konfliktien välttämiseen jatkossa. Yhteinen tavoite jostain suuremmasta voisi tehdä työn uudella tasolla merkitykselliseksi.

”Silloin ei jäätäisi vääntämään yhdestä puusta yhdellä pienellä kaava-alueella. Siitä voi tulla turhauttavaa. Konflikti voi toimia signaalina uudenlaisten ja parempien prosessien tarpeesta. Se voi synnyttää jaetun käsityksen siitä, että on kyse paitsi Stansvikista, myös paljon isommasta yhteisestä asiasta: miten luontokato pysäytetään Helsingissä vaikka kaupunki kasvaa”, Peltonen sanoo. 

Ympäristökiistoja voidaan kuvata ylävirran tai alavirran kiistoiksi. Alavirralla tarkoitetaan sitä, että ennen näkyvän konfliktin leimahtamista paljon on jo tapahtunut. Stansvik on alavirran ympäristökiista. Matkan varrelle on ehkä jäänyt epäselvyyksiä risteävien strategioiden toteuttamistavoista, luontotiedon aukkopaikkoja, osapuolten välisiä tietokatkoksia ja niin edelleen. Ylävirrasta taas puhutaan, jos päästään ratkomaan näitä rakenteellisia ongelmia. 

Jos kiista kannustaa tarttumaan ylävirran rakenteisiin, se nousee merkityksessä aivan uudelle tasolle. Se vaatisi tietoista ratkaisua kaupungilta.

”Yksittäisen tapauksen sovittelu ei välttämättä ole järkevää, jos asetelma, joka niitä synnyttää, säilyy entisellään. Voisiko tämä konflikti olla paikka, jossa sen sijaan että vedetään kova kovaa vastaan, kokeillaan uutta tapaa toimia?” Peltonen kysyy.

Jyväskylä teki metsäohjelman yhdessä

• Suomessa ympäristökonfliktien sovittelua on harrastettu vähemmän kuin Yhdysvalloissa, jossa sitä on kehitetty 90-luvulta alkaen esimerkiksi maankäyttöön liittyvissä kiistoissa. 
• Jyväskylässä luontojärjestöt olivat mukana metsäohjelman laatimisessa.
• Metsäohjelma laadittiin yhteistyöryhmässä, jossa oli edustajat Jyväskylän kaupungilta, metsäteollisuudesta, Metsähallituksesta sekä ympäristö- ja asukasjärjestöistä. 
• Puolueeton fasilitaattori auttoi ohjelman työstämisessä.
• Prosessiin kuului tilanteen kartoitus, prosessin määrittely (tavoite, pelisäännöt ja työohjelma), yhteisen tietopohjan kokoaminen, vaihtoehdoista neuvottelu ja ohjelmatekstin muotoilu. 
• Kaupunkilaisten näkemyksiä selvitettiin karttapohjaisella kyselyllä.
• Prosessi oli osallistujien mielestä vaativa ja osin raskas, mutta kaikki olivat tyytyväisiä lopputulokseen. 

Lähde: Peltonen, L. & Kangasoja, J. (2022). Ympäristösovittelu. Teoksessa Sovittelu ja sen sovellukset, EDITA, 253-269