Tytär keksi aivan loistavan nimen teokselle, jonka tarkoitus on auttaa meitä kulutusjuhlaan kasvaneita ihmisiä kohti uudenlaista, kohtuullisuudesta kumpuavaa elämäntapaa. Kirjan nimi on “Kestävän kehityksen käsikirja keski-ikäisille”.
Kyse on ihan samasta kirjasta, josta bloggaan juuri nyt. Ensimmäisessä blogissani kirjan nimi oli vääntynyt heikkona hetkenäni muotoon “Pieni viisas kirja kestävästä kehityksestä”. Koska ihminen voi muuttaa mieltään milloin vain, kirjan nimi palaa tässä blogissa alkuperäiseen muotoonsa.
Miksi veivaaminen?
Tulin epävarmaksi suuren vastarintavyöryn edessä. Niin moni (minun silmissäni keski-ikäinen) älähti ja sanoi, että ei ikipäivinä ottaisi käteensä kirjaa, joka on suunnattu “keski-ikäisille”. Kuka nyt haluaisi samaistua siihen ryhmään.
Sain paljon hyviä vaihtoehtoisia ehdotuksia alkaen “aikuisista”. Hetken perustelut tuntuivat hyviltä, mutta jotenkin jäi itselle vetelä olo. Vähän niinkuin keski-ikäisellä, tunnustelin. Kun vielä kaikki nuoret ihastelivat nimeä ja muutamalta keski-ikäiseltä tuli peukkua, aloin taas luottaa vaistooni.
Olennainen osa keski-ikää on tyytyväisyys omaan elämäntapaan ja sen kyseenalaistamisen vaikeus kohti kestävämpiä valintoja.
Kuka sitten on tuo kammoksuttu keski-ikäinen? Kirjassa ja ajatuksissani keski-ikä on ennen kaikkea henkinen mielentila, jossa arki on asettunut uomiinsa ja päivät täyttyvät omissa kuplissa elämisessä. Toki mielessäni on ollut myös jonkinlainen ikähaitari, 35-65 vuotta. Olennainen osa keski-ikää on tyytyväisyys omaan elämäntapaan ja sen kyseenalaistamisen vaikeus kohti kestävämpiä valintoja.
Kestävä elämäntapa ja kohtuus eivät olleet toden totta ensimmäisiä asioita, jotka tulivat mieleen määritellessäni keski-ikää tämän kirjan kohderyhmäksi. Keski-ikäiselle elämän syviä uskomuksia ovat olleet vuosikymmeniä luonnonvarojen ehtymättömyys, jatkuva talouskasvu ja kuluttamisen eetos. Fossiilisten luonnonvarojen ehtymisen ja planeetan kestävyyden rajojen kolkuttelun myötä pintaan nousseet toisenlaiset teemat: suojeleminen, säilyttäminen, systeemiajattelu tai globaalius ovat keski-ikäisille lähtökohtaisesti uudenlaista, jopa outoa, ajattelua. Heille halusin tehdä kirjan.
Tiedän vähän, muut ehkä vähemmän
Vaikka valinta kirjan nimen suhteen on tehty, jäin pohtimaan, mikä keski-ikäisyydessä vieroksuttaa. Miksi siihen ei liity loisteliaisuutta, dynaamisuuta tai ylipäätään houkuttelevuutta? Keski-ikähän voisi olla jotain hienoa, jossa nuoruuden tietämättömyys on kypsynyt viisaudeksi ja silti vielä on jäljellä voimia ja energiaa enemmän kuin vanhuudessa. Aika hyvältä minusta kuulostaa!
Mutta ei. Voisiko olla niin, että keski-ikää kammoksuvat haistavat oman elämänsä ummehtuneisuuden ja kuplautuneisuuden? Ehkä mukana on jossain syvällä tiedostettu häpeä ja epämukava olo omasta passiivisuudesta ekokriisin ratkaisemiseksi. Oma arki on niin rakasta, että muutokset kohti kestävämpää elämäntapaa tuntuvat nopeasti ajateltuna luopumisena ja elintason laskuna. Asiat tuntuvat myös etäisiltä (suuret luvut, asiat tapahtuvat “toisaalla”), pelottavilta, valheellisilta tai uhkaavat pahimmillaan sitä, mitä ihminen kokee olevansa.
Kun aloin perehtyä kestävän kehityksen kysymyksiin, huomasin miten vähän itsekin keski-ikäisenä ihmisenä tiedän aiheesta. Opiskelin, seurasin somea ja haastoin lähipiiriäni keskusteluun. Välillä ahdistuin, mutta koko ajan opin uutta. Samalla huomasin, miten moni keski-ikäinen tietää yhtä vähän kuin minä! Toki tietoa on paljon saatavilla, mutta pelkkä tiedon jakaminen ei selvästi riitä ajattelun tai toiminnan muuttamiseksi.
Ensimmäinen askel minulle oli yrittää ymmärtää, mistä on kyse, toinen oli haastaa omaa ajatteluani. Kolmantena halusin harpata kohti tekoja. Mikään näistä ei ole ongelmaton loikka, sen olen matkalla jo oppinut. Matka on ollut myös hidas, koska olen hävennyt tietämättömyyttäni, lamaantunut kysymysten laajuuteen ja epäillyt omaa kelpoisuuttani olla muutoksen tekijä. Olinhan minä lähes 60 vuotta ollut ongelman aiheuttaja.
Entä sitten, jos teenkin kaiken vain puhdistaakseni omaatuntoani? Huono omatunto on moneen tekemiseen hyvä moottori ja lopputulos painaa enemmän kuin “epäpuhdas” matka. Entä sitten, vaikka en olekaan lukenut taloustieteitä, mutta haluan haastaa jatkuvan talouskasvun ideologiaa? Talouden tarkoitus on tuottaa hyvää elämää ihmisille ja ihmisenä minulla voi olla painavia ajatuksia sen suunnasta. Olen oman elämäni paras kokemusasiantuntija! Entä sitten, vaikka lennän Kööpenhaminaan tapaamaan tytärtäni pari kertaa vuodessa? Silti voin pohtia hiilijalanjäljen pienentämisen merkitystä ja tehdä oman osani toisaalla.
Oma keskeneräisyys ei pakota minua olemaan hiljaa epäaitouden ja tekopyhyyden syytösten edessä. Aika jota elämme haastaa meidät ajattelemaan toisin monista asioista.
Oma keskeneräisyys ei pakota minua olemaan hiljaa epäaitouden ja tekopyhyyden syytösten edessä. Olen opetellut kumoamaan mieleni esteitä yksi kerrallaan. Lempeästi haastaen omaa ajatteluani ja yhtä lempeästi anteeksi antaen, jos en heti ole onnistunut kaikessa. Silti sinnikkäästi joka päivä pyrkien kohti parempaa. Ja tässä nyt ollaan. Muuttamassa maailmaa pieneltä osin. Kunnianhimo on kasvanut jokaisen onnistuneen askeleen myötä. Mitä voisin tänään tehdä enemmän? Isommin?
Aika jota elämme haastaa meidät ajattelemaan toisin monista asioista. Koska maapallo ja sen myötä ihmiskunta ei kestä nykyistä tapaamme olla olemassa, vaatimus muutokseen on ehdoton ja käsittämättömän suuri. Muutos ahdistaa ja valtava muutos ahdistaa vielä enemmän. Ahdistus on ymmärrettävää ja on tärkeä hyväksyä se osaksi matkaa kohti uudenlaista, kestävämpää ajattelua ja maailmankuvaa.
Oma matkani on keventynyt parilla oivalluksella. Ensinnäkin muuttuminen ei ole mahdotonta. Sen alkupiste on omien ajatusten ja uskomusten haastaminen. Toiseksi, muutosta voi katsoa mahdollisuutena kohti parempaa elämää (kuka voi vilpittömästi sanoa, että nykyelämä on se paras mahdollinen?) ja suhtautua siihen uteliaan innostuneena. Voimaa antava moottori on myös omat lapset ja tulevat sukupolvet, joille haluan antaa yhtä hyvän elämän maapallolla kuin me olemme saaneet elää. Se on myös heidän oikeutensa.
“On tärkeä olla tämän aikakauden arvoinen ja mieluusti myös toimia siinä tavalla, joka on sekä kriittinen että luova.”
Kohtuullisuusajattelun kiveämä kestävän kehityksen polku on upea mahdollisuus toisenlaiseen, mutta vähintään yhtä kauniiseen ja merkitykselliseen elämään, mitä nyt elämme. Uusien linssien nostaminen nenälle ja omien ajatusrakennelmien haastaminen hyvästä elämästä ja onnellisuudesta avaa enemmän ovia kuin sulkee niitä. Italialainen filosofi Rosi Braidotti puhuu ihmisenjälkeisestä ajasta (ei tarkoita ihmisen häviämistä, vaan ihmisen siirtymistä pois tarkastelun keskiöstä), jossa me ihmiset ja ei-ihmiset olemme neljännen teollisen vallankumouksen ja kuudennen sukupuuttoallon välissä. Tämä asettaa meidät kahden suuren kiihdytyksen muodon – kapitalismin ja ilmastonmuutoksen – väliin.
Meidän on opittava käsittelemään tästä syntyviä valtavia ristiriitoja älyn lisäksi myös tunteella ja myönteiseen toimintaan johtavalla tavalla. Braidotti antaa meille ylevän tavoitteen: “On tärkeä olla tämän aikakauden arvoinen ja mieluusti myös toimia siinä tavalla, joka on sekä kriittinen että luova.”
Lähdetkö kanssani matkalle kohti parempaa tulevaisuutta?
Tämä blogi on osa työn alla olevaa kirjaa Kestävän Kehityksen Käsikirja Keski-ikäisille. ©Marja Heinonen.
Kaikki kommentit, kysymykset ja kannustukset ovat tervetulleita
