Kiertotaloudessa sinäkin pukeutuisit kauniimmin ja laadukkaammin
Ylikulutuksen loppuminen johtaa kymmenessä vuodessa siihen, että kuluttajille on parempaa tavaraa tarjolla, uskoo kiertotalousvaikuttaja Timo Huhtamäki.
Ylikulutuksen loppuminen johtaa kymmenessä vuodessa siihen, että kuluttajille on parempaa tavaraa tarjolla, uskoo kiertotalousvaikuttaja Timo Huhtamäki.
”Kyse paitsi Stansvikista, myös paljon isommasta yhteisestä asiasta”, sanoo ympäristökonfliktien hallinnan professori Lasse Peltonen
Uusi dialoginen kuulemisprosessi toisi mukaan monimuotoisuuden huippuasiantuntijat ja löyhästi organisoituneet aktivistinuoret
Elämä kiertotaloudessa on parempaa kuin ylikuluttavassa nykymaailmassa, sanoo Maailmanloppu peruttu -kirjan kirjoittanut Pasi Nokelainen
Ostaja saisi tiedot vaatteiden hormonihäiriköistä, lapsityövoimasta, ympäristömyrkyistä ja mikromuoveista skannaamalla vaatteen QR-koodin. Myös hyvät asiat kerrottaisiin, ja se voi auttaa tekstiiliteollisuutta palaamaan Suomeen. Meppi Sirpa Pietikäinen kertoo Ykspilkkuvitosen haastattelussa, miten EU:n kiertotalousaloitteet vaikuttaisivat suomalaisten arjessa.
Sirpa Pietikäisen mielestä luonnon monimuotoisuus on ymmärretty väärin listaksi uhanalaisista lajeista. Kysymys on paikallisesta vaihtelusta, jossa on eroa jopa kaupunginosien välillä.
Kaksi ikäryhmää on jo muuttanut elämäntapaansa kestävämmäksi, ja nyt muiden on tultava perässä, sanoo arvoja ja kuluttamista tutkinut tohtori Miia Grénman.