Okei, nyt tulee melko tiheää settiä.
Avainsanoja: kehollisuus, välisyys, transformaatio ja MWe.
Kyllä, MWe.
Voi vaikuttaa vaikealta. Mutta vaikeaa on ehkä vain hetken, kun opettelemme vanhoista sanoista ja toimintatavoista pois ja uudet kasvavat tilalle.
Kun kehomme alkavat toimia toisin.
”Olen jo yli kymmenen vuotta toiminut niin, että haastavissa valintatilanteissa luotan kehon kautta tuleviin signaaleihin enemmän kuin rationaaliseen ajatteluun. Se on osoittautunut tosi luotettavaksi tavaksi tehdä valintoja. Heti ei välttämättä näe, mihin kehon antama tieto vie, mutta se vie oikeaan suuntaan.”
Maria Joutsenvirta on kauppatieteiden tohtori ja tutkija, joka on julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleita arvostetuissa akateemisissa journaaleissa. Se aika on enimmäkseen takana. Keholta kysyminen on vienyt hänet vapaaksi tutkijaksi ja muutosagentiksi, joka tekee muutosta oppilaitoksissa ja työpaikoilla kehojen kautta.
”Ei riitä, että me vain älyllisesti tutkimme maailmaa ja esimerkiksi parannamme organisaation strategiaa. Muutokseen pitää yhdistää kokemuksellisuus ja kehollisuus. Vain silloin transformaatio tapahtuu. On kyse ihmisen sisäisestä kasvusta ja muutoksesta”, Joutsenvirta sanoo.
Transformaatiolla tarkoitetaan syvällistä ja pysyvää muutosta.
Kiinnostavaa.
Mutta miksi kehon kautta tapahtuva muutos on juuri nyt tärkeää?
Asiaa voi ehkä lähestyä näin: Tiedämme, että elämäntavoissamme on tapahduttava muutoksia luonnon rajojen vuoksi. Hiilipäästöjä ja luontokatoa aiheuttavan ylikulutuksen on loputtava. Mutta tiedon ja toiminnan välillä on katkos.
”Kehoon ulottuvissa menetelmissä on se mielenkiintoinen puoli, että niiden avulla päästään nopeasti ja pysyvästi muutoksen äärelle. Koska se on kouriintuntuvaa, se on pysyvää. Voit lähteä kokeilemaan jotain kahdessa tunnissa. Saat jo siinä ajassa sellaista informaatiota, jota et muilla keinoin saa.”
Kehollinen tieto liittyy trendiin, jossa ihmisen sisäiseen kasvuun osana kestävyysmurrosta kiinnitetään huomiota. YK:n kestävän kehityksen Agenda2030-ohjelmassa edistyminen on liian hidasta. Ihmisiltä puuttuu sisäisiä valmiuksia selviytyä yhä monimuotoisemmista haasteista. Tavoitetta avittamaan on luotu myös kansainvälinen Inner Development Goals aloite, jossa sisäistä kasvua tuetaan systemaattisesti.
Maria Joutsenvirta
- Kauppatieteiden tohtori ja oppimismuotoilija, joka on erikoistunut kestävään kehitykseen.
- Vapaa tutkija, kirjoittaja ja transformatiivisten oppimisprosessien fasilitaattori.
- Tunnetaan myös yhdessä Arto O. Salosen kanssa kirjoittamastaan kirjasta Sivistys vaurautena.
- Haluaa edistää yhteiskunnassa kasvun jälkeistä hyvinvointi- ja talousajattelua sekä vahvaan kestävyyteen perustuvaa systeemistä muutosta.
Tulevaisuuteen liikkuva ryhmä löytää radikaalin luovuuden
Miten kehosta käytännössä aletaan ”saada tietoa”? Joutsenvirran mukaan uuden tiedon vastaanottamiselle on virittäydyttävä.
”Ensin alamme luoda arjessa ja päivittäisessä kalenterissa tilaa hidastamiselle ja pysähtymiselle. Se voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Joku haluaa meditoida, toinen joogata, ja kolmas lähteä koiran kanssa kävelylle luontoon. Ollaan hetkessä ilman, että ajatus rientää siihen, mitä minun täytyy tehdä, tai mitä eilen tein. Sitä kautta saadaan pääsy kehoon.”
Nämä teemat ovat monille tuttuja esimerkiksi viime vuosien mindfulness-trendistä. Puhutaan myös intuitiosta, tunneälystä, tunnetiedosta ja empatiasta. Aikamme suosii yksilöllistä sisimmän tarkkailua, jossa ryntäilevien ajatusten hälystä yritetään päästää irti.
Joutsenvirran työ vie kuitenkin pidemmälle. Häntä kiinnostaa kehojen yhteys toisiin, niiden yhdessä kokema tieto ja muutosvoima – uutta kohti liikkuva ryhmä.
”Minun tulokulmani on vahvasti yhteistoiminnallinen. Yhdessä voimme löytää tekemiseen radikaalia luovuutta.”
”Voin kokea jotain ihanaa, mahtavaa, lämmintä ja merkityksellistä.”
Käytännössä kyse on samantapaisesta menetelmästä, jota esimerkiksi perheterapiassa kutsutaan konstellaatioksi. Osallistujat liikkuvat fasilitaattorin ohjaamina tilassa ja kiinnittävät huomiota esimerkiksi kehojen asentoihin ja etäisyyksiin ja niiden herättämiin kokemuksiin.
”Olen kuvaillut sitä niin, että se tuntuu ja näyttäytyy elimenä, joka on meidän välissämme. Havaitsemme meidän välillämme olevaa elintä, tutkimme mitä siinä on, ja mitä se synnyttää. Se avautuu vasta kun se kehollistetaan.”
Miksi kaikkea ylipäänsä tehdään?
Perhekonstellaatiosta menetelmä eroaa siinä, että mielenkiinto ei ole menneisyyden haavoissa vaan tulevaisuuden suunnassa. Tietoa voidaan etsiä esimerkiksi tiimin tai organisaation sidosryhmäsuhteista ja strategisista valinnoista.
”Ryhmästä saatava tieto voi ulottua yrityksen toiminnan tarkoitukseen asti. Miksi kaikkea ylipäätään tehdään? Kuinka meidän toimintamme voi palvella uudenlaista tapaa elää tällä maapallolla?”
Kehollisia tiedonhankintamenetelmiä kokeillaan esimerkiksi Aalto-yliopistossa, jossa Joutsenvirta on yhdessä aiheesta juuri väitelleen Kirsi Hakion kanssa vetänyt radikaalin luovuuden strategista kokeilua sekä koulutustyöpajoja henkilöstölle. Ajattelun akateemiset juuret ovat Yhdysvalloissa, kuuluisassa MIT-yliopistossa, jossa esimerkiksi Otto Scharmerin U-teoria ja Peter Sengen oppivan organisaation teoria ovat raivanneet tietä kehollisuudelle ja systeemien aistimiselle sen kautta.
Varsinkin Scharmer korostaa yhteyttä toisiin ihmisiin ja luontoon kestävyysmurroksen voimavarana. Hän on kehittänyt kumppaniensa kanssa social presencing theateriksi (SPT) kutsutun menetelmän, jolla ryhmä voi tutkia ja löytää kehoihin kätkettyä tietoa. SPT:ssä ryhmä ikään kuin esittää itselleen tiedon, joka sen kehoissa piilee.
”Sen menetelmän hienous on, että opimme erinäisten harjoitteiden kautta, että olemme osa elävää sosiaalista kehoa. Harjoituksessa avaudumme tunnustelemaan, miltä jossain sosiaalisessa kudoksessa eli systeemissä eläminen ja oleminen tuntuu. Systeemien aistiminen kehollis-intuitiivisesti aktivoi jotakin meissä orastavaa ja syvää potentiaalia, joka ei käänny helposti sanoiksi. Se aktivoi jotain, joka voi tuntua tavoittamattomalta, mutta jonka kuitenkin tunnemme ja tiedämme olevan olemassa.”
Olemmeko valmiita avartamaan verkkoa?
Pureudutaanpa vielä konkreettisemmin keholliseen tietoon. Kun sitä hankitaan ryhmässä, miltä ja missä se tuntuu?
”Kokemus voi olla miellyttävä tai epämiellyttävä. Voi olla että koen jotain ihanaa, mahtavaa, lämmintä ja merkityksellistä. Yhtä hyvin voin kokea, että tässä paikassa ei ole hyvä olla.”
Harjoituksissa voi Joutsenvirran mukaan tulla esiin hyvin erilaisia tunteita, joiden inspiroimina ihmiset liikkuvat tilassa.
”Voi nousta esiin halua taistella jotain vastaan tai piiloutua. Tai voi tuntea innostuneisuutta tai inspiroitumista.”
Joutsenvirta ottaa esimerkin. Eräässä harjoituksessa viiden hengen ryhmässä osallistuja lähtikin liikkumaan kauas muista.
”Aloimme tunnistaa ryhmän olemusta, sitä kuinka turvallinen se on, ja kuinka paljon ryhmässä sallittiin yhden jäsenen hortoilua kauemmas. Onko meillä tarve hakea se ihminen takaisin, vai olemmeko valmiita avartamaan verkkoa?”
Tuotahan työpaikoilla tapahtuu. Joku piiloutuu. Toinen taistelee. Kolmas hortoilee. Mutta harvassa organisaatiossa niitä pystytään sanoittamaan. Kehollisuus auttaa tuomaan ryhmän luonteen, ongelmat ja mahdollisuudet näkyväksi.
”Ihmiset havaitsevat kehollisista ilmaisuista jotain, mitä he eivät ole älyllisesti tajunneet.”
Transformaatio tapahtuu suhteessa olemisessa
Aikamme on yksilöllisyyttä korostavaa. Tälle yksilöllisyyden hengelle kehollinen ryhmätyöskentely heittää haasteen. Tärkeää ei ole minä, vaan minä osana meitä.
”Lokakuun alussa Tukholmassa järjestetyssä Inner Development Goals Summitissa kuultiin paljon puhetta MWe:stä. Eli kyse ei ole minusta (me) tai meistä (we), vaan sekä minusta että meistä – MWe:stä. On tärkeää, että tunnistamme oman toimijuutemme suhteessa toisiin.”
Oppivan organisaation teorian isä Peter Senge on kiteyttänyt aikamme muutoshaasteen: siinä ei ole kyse sinusta, mutta ilman sinua mitään ei tapahdu.
Onko siis niin, että transformatiivinen, kestävä muutos syntyy vain yhteisön toiminnan kautta? Että yksilön muutos on ikään kuin toissijaista?
”Tuo on hyvä kysymys, ja se on syytä esittää, koska me olemme niin pitkään eläneet yksilöä korostavassa maailmassa. Vastaus on kuitenkin sekä että. Onhan olemassa minuus, ja sen muutos on tärkeää. Mutta ei riitä, että me yksilöinä muutumme, vaan transformaatio tapahtuu liittymisen, suhteessa olemisen ja kytkeytymisen kautta.”
Joutsenvirta kuvailee, että kun systeemiä aistitaan yhdessä kehollisesti, se avaa yhteisöä kestävän tulevaisuuden mahdollisuuksille ja heidän omille kyvyilleen ja potentiaaleilleen.
Kehollisuutta voidaan käyttää johtamisessa
Joutsenvirtaa inspiroivat radikaalin luovuuden harjoitukset, joissa lähdetään liikkeelle kokemuksen ja intuition maailmasta ilman rationaalista analyysia. Asioita ei ensin tutkita järkiperäisesti, koska osa poisoppimista on horjuttaa rationaalisen tiedon ylikorostunutta asemaa oppimisessa ja johtamisessa. Kehollis-intuitiivinen työskentely laajentaa käsitystämme siitä, mitä meidän on mahdollista tietää. Se avaa ihmisiä uudistamaan omaa maailmasuhdettaan.
“Meitä kutsutaan kehittymään sisäisesti tavalla, jossa ihmiset nähdään relationaalisina olentoina individualistisen ihmiskuvan sijaan. Meistä ei tule riittävän taitavia osaajia eikä johtajia, jos keskitymme pelkästään yksilölliseen kehitykseen. Olemme kehollisia olentoja ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistemme ja ympäristömme kanssa.”
Joutsenvirran mielestä liian harvoin ymmärretään, miten kehollisuutta voidaan hyödyntää oppimisessa ja johtamisessa. Tämä johtuu kulttuuriamme vaivaavasta kapeasta tietokäsityksestä.
“Kehollisuuteen kytkeytyviä tietämisen laatuja kuitenkin tarvitsemme kompleksisessa maailmassa navigoimiseen tilanteessa, jossa ihmisen suhde luontoon ja muihin lajeihin joudutaan määrittämään uudelleen.”
Voisiko kehollisesta työskentelystä tulla valtavirtaa? Onhan suomalaiset jo totutettu post-it-lappujumppiin ja world cafe -sessioihin esimerkiksi osallistavassa strategiatyössä. Siitä voisi lähteä liikkeelle – konkreettisesti.
”Osaan vastata vain sitä kautta, missä itse olen ollut puhumassa. Kiinnostusta on paljon, ja on monia taskuja, joissa tällaista työtä jo tehdään.”
Tekoälyllä ei ole kehollista älykkyyttä
Voiko kuka vaan kokeilla kehollista työskentelyä työpaikoilla?
”Ilman muuta. Etenkin kun meillä on tiedossa, mitä tehtäviä tekoäly alkaa ottaa meiltä pois. Meidän tunteissamme, kehoissamme ja ihmisten välisyydessä on älykkyyttä, jota tekoälyllä ei ole.”
Mitä se voisi käytännössä tarkoittaa työpaikalla?
”Oletetaan organisaatio X, jonka toiminta perustuu liikaa fossilitalouteen. Joku porukka haluaa alkaa miettiä, miten asiat voitaisiin tehdä radikaalisti toisin, ja voisiko sieltä syntyä jokin uusi liiketoimintamalli. Tiimi pystyyn ja johdolta lupa kokeilla kehollista työskentelyä.”
Voiko kokonaista liiketoimintaa uudistaa parin tunnin kehollisella työskentelyllä?
”Tuo on liian lineaarista ajattelua. Saat ajatuksia siitä, mitä kohden meidän pitäisi kehittää toimintaa. Löydät nykyisen systeemin tukoksia ja saat yhteyden tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Suunta kirkastuu.”
Työskentelyä voi Joutsenvirran mukaan avittaa jollain taloustieteellisellä kehyksellä, vaikkapa donitsitaloudella, uusintavalla taloudella tai kiertotaloudella. Kehollinen tieto saattaa paljastaa, miten uudet talouden muodot ovat jo idullaan organisaatiossa tai sidosryhmäverkostossa.
Kehollinen työskentely voi tuntua pelottavalta. Miten pääsee alkuun?
”Lähtisin liikkeelle pienin askelin. Olkaa dialogissa tavalla, joka tuntuu vähiten pelottavalta. Miltä tuntuu kun välillämme ei olekaan pöytää, vaan ollaan piirissä? Ja sitten kun kokemusta on enemmän, lähtekää liikkumaan tilassa.”
Mitä jos en halua että minuun kosketaan?
”Kaikki toiminta työpajassa perustuu vapaaehtoisuuteen. Jokainen tekee vain sen, mikä tuntuu hyvältä, ja jokainen kertoo, saako häneen esimerkiksi koskea vai ei. Voit itse määrittää, kuinka paljon tuot itsestäsi esiin.”
Oleellista on olla tekemisissä aistien kanssa
Kestävyysmurros on niin sanottu systeeminen muutos, jossa ajatellaan, että luonnonvaroja ja elinvoimaa tuhoava järjestelmä on korvattava jollain muulla. Joutsenvirran mielestä muutoksessa voidaan edetä myös pieni askelin.
”Transformatiivinen toiminta voi alkaa tässä ja nyt. Välittömästi. Voimme tehdä sitä joka ikinen päivä, vaikka edelleen olemme osa systeemiä, joka ei ole isossa kuvassa kestävä.”
Palataan siis vielä arjen tasolle. Miten Joutsenvirta itse hankkii kehollista tietoa elämänsä valintoihin? Miltä ja missä hänessä tuntuu?
”Vatsassahan se itselläni aika paljon tuntuu. Kiinnitän huomiota siihen, lähteekö keho mukaan johonkin ideaan ja innostukseen. Lähteekö luovuus liikkeelle? Jos niin tapahtuu, idea on linjassa sen kanssa, mikä on minun tehtäväni täällä. Jos ei, se ei ole minun juttuni, vaikka se olisi järjen tasolla kiinnostava.”
Joutsenvirta kuuntelee kehoa valintatilanteissa: lähdenkö kävelylle, tartunko työhön, mihin työhön tartun.
”Onko minun luovuuteni parhaimmillaan siinä työssä mitä nyt teen, vai onko järkevämpää lähteä hengittelemään luontoon? Keho antaa paljon tietoa myös siitä, mitä kannattaa jättää elämässä pois.”
Hän innostuu pohtimaan, mitä kaikkea kehollisuus voi olla eri ihmisille.
”Minä olen vahvasti kinestettinen eli keholliseen kokemukseen taipuvainen ihminen. Jollekin toiselle tietoa voi tulla vaikka näkyinä tai väreinä, ja kolmannet voivat kuulla ääniä. Oleellista on, että ollaan vahvasti tekemisissä aistien kanssa.”
Kehot ja kokemukset ovat yksilöllisiä. Joutsenvirralta kysytään melkein joka puhetilaisuudessa, onko tunteiden pohjalta toimiminen järkevää, ja saako siitä luotettavaa tietoa.
”Vastaukseni on, että kehollisissa menetelmissä ei olla tunteiden vietävänä. Tunteiden vietävänä ollaan silloin, kun emme ole tietoisia niistä. Vain tulemalla tietoiseksi tunteista ja kehollisista signaaleista voimme toimia älykkäästi.”
