Löydät vaateostoksilla upean neuleen, juuri sellaisen, josta olet unelmoinut. Täysosuma, ja hintakin on kohdallaan. Kassalle!
Vielä yksi varmistus. Tartut vaatteessa roikkuvaan lappuun ja skannaat kännykällä digitaalisen tuotepassin QR-koodin. Hurjaa tekstiä ilmestyy ruudulle.
”Tuotepassissa kerrotaan, että kankaat on värjätty käsinvärjäysaltaissa. Tekijä on altistunut vaarallisille kemikaaleille. Tuotteessa on mikromuoveja, jotka päätyvät vesistöihin, maaperään ja lopulta elintarvikkeisiin. Neuleen väriaineessa on kadmiumia. Siitä vapautuu jokaisella pyykkikerralla nanomuovia, ja hengität sitä näin paljon sisääsi joka viikko”, sanoo europarlamentaarikko Sirpa Pietikänen (kok).
Pietikäinen selittää, mitä Euroopan unionin pyrkimykset siirtyä kiertotalouteen tarkoittavat kuluttajalle. EU:n komissio antoi asiaa käsittelevän jätedirektiivin muutosesityksen heinäkuussa 2023. Tavoitetta tukemaan on tulossa myös digitaalinen tuotepassi, jossa esimerkiksi tekstiilin tuotantoprosessin ekologinen ja sosiaalinen kestävyys avataan kuluttajalle. Siitä säädettiin kestävän tuotesuunnittelun direktiivissä maaliskuussa 2022.
”Siitä vapautuu jokaisella pyykkikerralla nanomuovia, ja hengität sitä näin paljon sisääsi joka viikko”
”Tuotepassissa voidaan kertoa myös, että neule sisältää hormonihäiriköitä, mitä ne ovat, ja mitä ne aiheuttavat. Ja että neuleen valmistaneiden ihmisten tuntipalkka on ollut alle euron, eikä lapsityövoimaa ole voitu valvoa”, Pietikäinen sanoo.
Juttu jatkuu alempana kuvan jälkeen
Kukaan ei vielä tiedä, millaisena tuotepassi lopulta tulee osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kestävyysloikan oleellinen osa on kuitenkin oikean tiedon saatavuus.
Milloin tuotepassi QR-koodeineen on todellisuutta?
”Toivon että viiden vuoden sisällä”, Pietikäinen sanoo.
Tuotepassi kertoisi vaatteen tuntikäyttöhinnan
Toki vaatekauppias voi myydä vastuullisia tuotteita. Silloin tuotepassin QR-koodin kertoma onkin tällainen:
”Tuote on tehty suomalaisesta lampaanvillasta uusiutuvalla energialla. Sen käyttöikä on pitkä ja kierrätettävyys korkea. Tuotteen voi purkaa langoiksi ja kutoa uuden, tai tuotteen villa voidaan käyttää materiaalina uudestaan”, Pietikäinen sanoo.
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Monelle tärkein digitaalisen tuotepassin tieto olisi luultavasti tekstiilin tuntikäyttöhinta.
”Esimerkiksi, että tätä villatakkia voi käyttää keskimäärin sata tuntia, joka tällaisen tuotteen kohdalla voi tarkoittaa vaikka viittä käyttövuotta”, Pietikäinen sanoo.
”Neuleen valmistaneiden ihmisten tuntipalkka on ollut alle euron, eikä lapsityövoimaa ole voitu valvoa”,
Tuntikäyttöhinta auttaisi arvioimaan, minkä hintainen tuote todella on. Oikea tieto todennäköisesti kannustaisi ostamaan laadukasta ja kestävää kotimaista tuotantoa. Se puolestaan kannustaisi tekstiiliteollisuuden paluuta Eurooppaan.
Juttu jatkuu alempana kuvan jälkeen
”Ostin kerran suomalaisen neuleen. Se oli hirmuisen kallis, 500 euroa. Pikamuotikaupasta sen olisi saanut viidellä kympillä tai alle. Mutta suomalainen neule näyttää aina hyvältä, ja sen käyttötuntihinta on ollut naurettavan pieni.
Kaikilla ei ole mahdollisuuksia ostaa satojen eurojen vaatteita. Siksi Pietikäinen kannattaakin kiertotalouteen olennaisesti kuuluvaa ajatusta vuokraamisesta ja liisaamisesta. Myös vaatteissa.
”Käytän aina mustia housuja, mutta ne eivät kestä kuin vuoden tai pari. Jos olisi saatavilla hyvästä materiaalista tehtyjä melkein ikuisia vuokrahousuja, käyttäisin sellaista palvelua. Saisin vaikkapa kuudet silitetyt housut vuokralle. Kun olen käyttänyt ne pyykkikuntoon, palautan ne huoltoon, ja saan pestyt ja huolletut tilalle”, Pietikäinen sanoo.
EU:n kiertotaloushankkeessa ja tekstiilistrategiassa tähdätään siihen, että kun vaate ei enää ole huollettavissa, valmistajan vastuulla olisi sen kierrättäminen esimerkiksi kuiduiksi, joista tehdään uutta lankaa. Tällaiset liiketoimintamallit, joissa omistaminen korvataan palveluilla, ovat keskeisiä kiertotaloudessa.
Juttu jatkuu alempana tietolaatikon jälkeen
EU edistää siirtymää kiertotalouteen
- Tuotteiden valmistajille tulee velvollisuus huolehtia tuotteen kestävästä valmistamisesta, kierrättämisestä ja lopulta materiaalin uudelleen käyttämisestä.
- Tuotepassilla kuluttajille annetaan tietoja tehdä vastuullisia valintoja, mikä puolestaan kannustaa myös yrittäjiä tekemään kestäviä tuotteita.
- Kuluttajan selkokielisesti saamat tiedot ovat vain yksi osa digitaalisen tuotepassin käyttöä. Tuotteen korjaajat, kierrättäjät ja materiaalin valmistajat saavat samasta tietopankista heidän tarvitsemansa tiedot.
- Tuotepassia ylläpitäisi riippumaton sertifioitu taho, ja sen kustannukset olisivat yritysten vastuulla.
Monet kuluttajat ovat jo pitkään toivoneet paremmin saatavilla olevaa tietoa tuotteiden vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin. Vasta-argumentti on, että myyjä Suomessa ei voi tietää kaikkea tuotteen valmistamiseen liittyviä yksityiskohtia. Ja jos voikin, tiedon kerääminen on valtava hallinnollinen taakka.
Pietikäistä puhe hallinnollisesta taakasta ärsyttää. Hän vertaa tuotepassia kirjanpitoon. Rahaliikenne on erittäin säädeltyä ja käytännöt samanlaisia kaikkialla.
Juttu jatkuu alempana kuvan jälkeen
”Pidämmekö me planeetan elämän säilymistä yhtä tärkeänä asiana kuin sitä, että joku ottaa miljoonan välistä? Minusta miljoonan häviäminen on pienempi haitta, mutta olemme silti säädelleet rahaliikenteen erittäin hyvin verrattuna kestävyyteen. Jos elämän säilyminen on meille tärkeää, me voimme luoda sopimusehdot, jolla tieto tuotteen kaikista vaiheista kulkeutuu tuotekirjanpitoon.”
Hän ehdottaa, että kaikki ulkomaankauppaa tekevät yritykset lisäävät vakiosopimuksiin ympäristöä ja sosiaalisia asioita koskevat sopimusehdot, mukaan lukien sakkomaksut rikkomuksista. EU:n suuruudesta markkina-alueena on tässä hyötyä.
”Jos asiaa kysyy suomalainen tavaratalo, voi olla, että se ei saa kaikkea tarvitsemaansa tietoa. Mutta jos sanomme, että mitään ei saa tuoda EU:hun ilman näitä tietoa, kyllä alkaa tieto löytyä.”
Ilmastonmuutos on kiihtymisen uralla
Pietikäinen on yksi ympäristöön intohimoisen vakavasti suhtautuvista suomalaismepeistä. Hän uskoo, että nopea siirtyminen kiertotalouteen on välttämätöntä ekokatastrofin välttämiseksi.
”Olemme siirtyneet ilmastonmuutoksen kiihtymisen uralle. Vuonna 2030 ilmasto on lämmennyt 1,5-1,7 astetta ja vuonna 2040 kaksi astetta. Muutos tulee joka tapauksessa, ja se tulee joko kurjalla tai hyvällä tavalla”, hän sanoo.
Juttu jatkuu alempana kuvan jälkeen
Ilmastonmuutokseen on herätty, hiljattain myös luontokadon uhkaan. Toisin kuin muutamia vuosia sitten, niitä ei kiistetä ilmiöinä. Keinot tilanteen parantamiseen tiedetään. Vain toiminta uupuu.
”Meillä on kestävyyssiirtymään keinot ja rahatkin, eli 140 triljoonan euron globaalisti liikkuva sijoitusvaranto. Se on vain väärissä kohteissa.”
”Me tiedämme, mikä on ongelma. Ja me tiedämme, miten se ratkaistaan. Ratkaisut ovat kiertotalous ja resurssitehokkuus. Kaikki se, mikä on uusiutumatonta, on suljetuissa kierrossa. Jätettä ei ole. Sen, mikä on uusiutuvaa, on oltava kestävää.”
Pietikäisen mielestä siirtymä ei ole mahdoton toteuttaa. Digitaalinen tuotepassi ohjaisi kulutusta. Yritysten puolestaan pitää kerätä ja sisäistää tiedot siitä, mikä on ympäristön ja ihmisten kannalta haitallista, ja päättää investoinneista sen tiedon pohjalta. Lainsäädännön tehtävä on esimerkiksi määritellä luonnonvaroille sellainen hinta, joka kannustaa yritykset resurssitehokkuuteen.
”Meillä on kestävyyssiirtymään keinot ja rahatkin, eli 140 triljoonan euron globaalisti liikkuva sijoitusvaranto. Se vain on väärissä kohteissa. Meillä ei ole sijoittajille informaatiota siitä, mikä on ympäristön kannalta haitallista”, Pietikäinen sanoo.
Koska luonnonvaroilla ei ole hintaa, sijoitusvarallisuus kohdistuu luonnonvaroja ylikäyttävään bisnekseen. Eurooppalaiset kuluttavat vuodessa kolmen maapallon verran resursseja, yhdysvaltalaiset neljän maapallon verran. Nyt tarvitaan nopeaa ja päättäväistä muutosta.
”Nyt ei ole aika tehdä pieniä parannuksia lineaariseen talouteen. Nyt pitää ottaa seipäästä kiinni ja mennä viidestä metristä yli, vaikkei ole koskaan treenannut. Tarvitsemme kymppikerrointa resurssitehokkuudessa. ”
Yrityksistä puuttuu ekologista pätevyyttä
Muutos on iso kuluttajille, mutta kenties vielä suurempi yrityksille. Kuinka hyvin muutos tiedostetaan suomalaisessa yrityskentässä?
”Sanoisin, että karkeasti puolessa yrityksistä tiedostetaan erittäin hyvin. Pankit, sijoittajat ja vakuutusyhtiöt tiedostavat, koska ne ymmärtävät riskejä, joita ilmastonmuutos ja luontokato tuovat. On kasvava määrä uusia kiertotalouden yrityksiä. Sen lisäksi on hirveän monia, jotka tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta eivät tiedä miten. Ja sitten on niitä, joiden ekologinen kompetenssi ei riitä.”
Ekologinen kompetenssi. Pätevyys ympäristöasioissa. Siitä Pietikäinen puhuu mielellään. Monilta yrityksiltä puuttuu osaamista.
Juttu jatkuu alempana kuvan jälkeen
”Jos sitä puuttuu, ja oma toiminta perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen, yritys päätyy lobbaamaan muutosta vastaan. Vanhan vallan joukko on pieni mutta äänekäs”.
Ekologisella kompetenssilla Pietikäinen tarkoittaa esimerkiksi ymmärrystä siitä, miten ekosysteemi toimii. Hänen puheessaan vilahtelevat aiemmin lähinnä tutkijoiden käyttämät termit, sellaiset kuin resilienssi, biodiversiteetti, kompleksisuus ja systeemiajattelu.
”Pitää ymmärtää, että biodiversiteetti on resilienssiä. Yksilajinen pelto tuhoutuu, mutta monilajisella niityllä aina joku laji menestyy. Lajit ovat sidoksissa maaperään ja toisiinsa, ja kasvuston sienet ja puut ovat sidoksissa toisiinsa. Pitää ymmärtää mitä tapahtuu kalakannoille ja viljoille, kun ilmasto lämpenee. Maapallo on samalla tavalla organismi kuin yksi ihminen”, hän sanoo.
”Jos oma toiminta perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen, yritys päätyy lobbaamaan muutosta vastaan. Vanhan vallan joukko on pieni mutta äänekäs”.
Jos maapallo on ihmisen tapainen organismi, ekologisen kompetenssin voisi ehkä ymmärtää seuraavasti: on järkevämpää muuttaa huonoja elintapoja kuin odottaa, että sairastuu tappavaan syöpään.
Ihan toisen näköinen maailma on tulossa
Vaikka ajatus on pohjimmiltaan järkeenkäypä, ekologisen kompetenssin kasvattaminen kuulostaa kovalta vaatimukselta esimerkiksi noin 200 000:lle suomalaiselle yksinyrittäjälle. Pietikäinen sanoo, että hän on yrittänyt saada EU-komission rahoitusta sellaisen tietopohjan luomiseen, joka riittäisi pienten ja keskisuurten yritysten kestävyysloikan tarpeisiin.
”Jokaisella yrityksellä pitäisi olla transitiosuunnitelma. Kun bisnes on nyt tällaista, miten kymmenessä vuodessa muutan sen toisenlaiseksi. Se on ihan toisen näköinen maailma kuin nykyinen, mutta ei huonompi.”
Tietopankki voisi toimia hieman samaan tapaan kuin Sitran elämäntapatesti, joka ohjaa yksilöä kestäviin valintoihin.
”Voisi olla pk-yrityksille täytettävä pohja, joka kertoo toiminnan ilmasto- ja monimuotoisuusriskit, ja antaa neuvot miten ne voi fiksata. Paljonko käytät energiaa ja mistä se tulee, miten liikun, mistä raaka-aineet tulevat”, Pietikäinen sanoo.
Tärkeimmät tekijät ovat itse asiassa aika samoja kuin ihmisiltä yleensä vaadittavat. Niin yritysten kuin tavallisten ihmisten elämän pitää olla haitatonta, päästötöntä ja luonnon oman puhdistumiskapasiteetin rajoissa.
”Jokaisella yrityksellä pitäisi olla transitiosuunnitelma. Kun bisnes on nyt tällaista, miten kymmenessä vuodessa muutan sen toisenlaiseksi. Se on ihan toisen näköinen maailma kuin nykyinen, mutta ei huonompi.”
