”Jokin sisälläni helähti” – Konsultin kauneuspäiväkirja johti isoihin muutoksiin elämässä

Voivatko päiväkirjamerkinnät elämän kauneudesta johtaa prosessiin, jossa yksittäisen ihmisen hiilidioksidipäästöt romahtavat?

Hyvän tulevaisuuden aamukahveissa 5.3.2024 koettiin puhutteleva hetki, kun konsultti Toni Paloheimo kertoi aloittaneensa kauneuspäiväkirjan pitämisen korona aikana, ja sen johtaneen merkittäviin muutoksiin elämäntavassa.

”Kokonaisen vuoden ajan kirjoitin päiväkirjaani joka ilta yhden kauneuden kokemuksen siltä päivältä.  Mikä oli tänä päivänä sellainen juttu, joka liikautti sisälläni jotakin? Jotain, joka tuntui vatsan pohjassa upeana tunteena”, Paloheimo kertoi.

Matka kohti kauneutta oli alkanut jo vuosia aiemmin. Hän oli huomannut kokemuksen kauneudesta purskahtelevan pintaan aika ajoin.

”Ymmärsin mihin mennä ja mihin käyttää aikani”

Paloheimo kutsuu kokemusta ”henkilökohtaisen kompassin kirkastukseksi”. Päiväkirjamerkintöjä tuli 365 ja niiden teemoja olivat yhteys toiseen ihmiseen, luonto, älyllinen puuhastelu, lukeminen, kirjoittaminen, taide, hyveet, henkisyys ja verkkaisuus.

”Yksikään noista ei ollut minun tapauksessani millään tavalla suoraan päivätyöhön liittyvää. Tämä omalla kohdallani oli käänteentekevä askar, jota vuoden ajan systemaattisesti tein. Sen jälkeen olen ymmärtänyt tosi paljon paremmin, mihin minun kannattaa mennä, mitä minun kannattaa tehdä, mikä on minulle merkityksellistä, mitä asioita jahdata, mihin käyttää aikaani, mihin panostaa, jotta se synnyttää itselleni ennen kaikkea hyvää elämää.”

Oivalluksen pohjalta hän teki elämässään merkittäviä muutoksia, esimerkiksi muutti pienempään asuntoon. Sen ja muiden toimien avulla hiilijalanjälki putosi kestävyyssiirtymän edellyttämälle tasolle.

”Hiilijalanjälkeni on nyt reilusti alle 2,5 tuhannen kilon vuodessa. Oma arvopohja on ollut tosi selkeänä niin ne ovat itseasiassa olleet aika triviaaleja muutoksia, joita on joutunut tekemään, vaikka ne ovat etukäteen näyttäneet ihan mahdottomina, kuten jostain yli 10 tuhannesta tulla alle 2,5 tuhanteen.”

Suomalaisen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat 10 tuhannen tonnin luokkaa vuodessa.

Kauneuden arvostus on elämän kunnioittamista

Keskustelun isäntää Arto O. Salosta Paloheimon kertomus säväytti.

”Huh. Tuossa on jotain pysäyttävää. Onko kauneuden käsitys meiltä jotenkin hävinnyt arjesta? Jos miettii antiikin Kreikkaa, sieltä mistä meidän sivistysyhteiskunnan ideat ponnistavat, kyllähän siellä hyvyys, totuus, kauneus tai arkkitehtuurin perusperiaatteet: kauneus, kestävyys, käytännöllisyys… Kauneus oli aina mukana. Ollaanko me jotenkin hukattu se? Mitä tapahtuu, jos ihminen hukkaa tunnun, mikä on kaunista? Häviääkö silloin koko olemassaololta joku keskeinen perusta ja ankkurointipiste? Vähän siihen viittaa Toni tuo sinun avaus. Miltä Janette sinusta kuulostaa tällainen kauneuspuhe?”

Keskustelun toinen kutsuvieras Janette Friis innostui myös kauneuden hiipimisestä elämän keskiöön.

”Mun mielestä tuo kuulostaa todella ihanalta. Se oikeastaan tosi hyvin kuvastaa myös, kuten tässä kuunnellessani ymmärsin, miten itsekin pyrkii suhtautumaan omaan elämään. Mikä kuvaa niitä omia kestävään elämään pyrkiviä tapoja on juuri kauneuden tavoittelu. Kun pyrkii esimerkiksi asettamaan itsensä samalle viivalle muiden elämänmuotojen kanssa tällä meidän planeetalla ja että pyrit elämään niin, että et vahingoita ketään muuta niin silloinhan sä arvostat kauneutta, joka sun ympärillä on oli sitten kyse luonnosta, muista eläimistä, kasveista tai mistä tahansa.”

Arto O. Salonen riensi kehittämään kauneudesta yhteiskunnallisen tavoitteen mittareineen päivineen.

”Vahvoja ajatuksia. Mitä siitä seuraisi, jos saataisiin yhteiskuntaan tän kuluvan vuoden aikana 10 prosenttia lisää kauneuden tuntua? Ihmiset hoksaisivat arjessaan kauniita asioita 10 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin. Väitän, että hyvän elämän tavoittelu aineellista vaurautta lisäämällä vähentyisi. Mentäisiin enemmän sitä kohti, joka oikeasti täydellistää elämää.”

Kiinnostuitko? Lue koko ensimmästen aamukahvien sisältö tekstimuotoisena alta.

Litteroinnin on tehnyt videon tekstitystä varten Hilma Möttönen SISU-hankkeesta.

Arto O. Salonen:

Kiitoksia. Nämä aamukahvit toteutuvat Ykspilkkuviis median ja Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Kohtuusratkaisuilla kohti sisukasta, vihreää ja oikeudenmukaista Suomea -hankkeen yhteistyönä. Eli tässä on tutkimusperustaisuus ja tieteen yleistajuistamisen ajatus takana. Hilma ja minä tulemme tästä tutkimushankkeesta. Marja Heinonen ja Taneli Heikka edustavat Ykspilkkuviis Mediaa. Tämähän on maailman ensiaamu Hyvän tulevaisuuden aamukahveille. Meillä on tänään vieraina Janette Friis ja Toni Paloheimo.

Toni Paloheimo:

Huomenta, huomenta.

Arto:

Oikein paljon tervetuloa. Juttelemme tänään merkityksellisyyden rakentumisesta. Ennen kuin heitän pallon Janetelle, avaisin merkityksellisyyden rakentumisen logiikkaa. Jatkuvastihan me merkityksellistetään omaa elämäämme ja tekemistämme. Jos katsotaan Suomen historiaa vähän taaksepäin, oman toimeliaisuuden merkityksellistäminen oli sata vuotta sitten hyvin selkeää. Aika paljon energiasta meni siihen, että yritetään säilyä hengissä. Ei ollut ihan niin helppoa saada lounasta pöytään kuin nykyään. Puhdas vesikin oli paljon työläämpää saada käyttöön kuin nykyään tai energia tai terveydestä huolehtimisen mahdollisuudet. Jos oli pakkasta, kouluun oli hankala mennä, jos koulu ylipäätään lähistöllä oli. Silloin elämän merkityksellistäminen oli ihan erilaista tosiaan kuin nykyään.

Sitten rakennettiin hyvinvointiyhteiskunta, ja oma työ liittyi yhteiskunnan hyvään ainakin sillä tapaa, että huomattiin veroja maksamalla saadaan parempia kulkuyhteyksiä maahan, koulutuspalvelut saadaan järjestymään aikaisempaa paremmin ja terveyssektorilla tapahtuu myönteistä kehitystä. Tuli toinen kerros oman toimeliaisuuden merkityksellistämiseen. Enää merkitystä ei haettu pelkästään siitä, kunhan minä ja lähipiirini säilymme hengissä. Inhimilliset perustarpeet oli jo saatu tyydytettyä aika lailla itsestään selvyytenä, ja nyt tuli hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen kehys siihen.

Nyt näköpiirissä on uusi, kolmas kerros merkityksellistämiselle. Se liittyy siihen, että meillä on tarve tehdä käänne. Se reitti, jolla tähän päivään tultiin, ei näyttäisi enää kannattelevan meitä tulevaisuudessa, koska elämme ensimmäistä ilmastonmuutosta, joka on pääasiassa ihmisen itsensä aiheuttama. Elämme kuudetta sukupuuttoaaltoa, joka on ihmisen aiheuttama. Viides, joka oli muuten 65 miljoonaa vuotta sitten, ihmisellä ei ollut mitään tekemistä siinä lajikatoaallossa ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisaallossa. Tosiaan tämä nykyinen johtuu meistä. Sitten luonnonvarakysymys. Taas maaliskuun lopussa kertoillaan, jos maailman ihmiset kuluttaisivat niin kuin me suomalaiset, luonnonvarat olisi tältä planeetalta käytetty maaliskuun lopussa. Vuodessa on Vuodessa on myös huhti-, touko-, kesä-, heinä-, elo-, syys-, loka-, marras- ja joulukuukin. Ne menevät velaksi, jota maksavat meidän jälkeemme elävät ihmiset. Olemme väistämättömästi uuden edessä ihmiskuntana. Tähän havahtuu kuukausi kuukaudelta yhä useammat. Nyt voisi ehkä sanoa, että ihmisen tekemiselle, toimeliaisuudelle ja maailmassa olemiselle on tulossa vahvasti kolmas merkityksellistämisen kerros. Kaikki tekeminen alkaa yhä enemmän nivoutumaan tarpeeseen rakentaa hyvää tulevaisuutta. Tästä voisimme lähteä pohtimaan, mistä kaikesta tässä hyvän tulevaisuuden tekemisessä ja samalla oman elämän merkityksellistämisessä on kyse. Miltä tämä kuulostaa, Janette?

Janette Friis:

Tämähän kuulostaa erinomaiselta. Tästä heti lähti valtava ajatusten vyyhti pyörimään mielessä. Mietittiin, että voisin tuoda keskusteluun yritysten näkökulmaa tähän alkuun. Minkä voisin nostaa sieltä ajatusten vyyhdistä ja tulevasta yritysten roolista hyvässä tulevaisuudessa, niin haluaisin nähdä, että tulevaisuuden yritykset entistä voimakkaammin olisivat hereillä, kuinka suuri vaikutus heillä oikeasti on meihin. Tällä tarkoitan, kun meillä on valtava tarve kohtuullistaa tapaamme olla ja elää, ja yrityksillä on siihen hyvin suuri ratkaisun avain, miten se tulee onnistumaan. Meitä houkutellaan koko ajan, varsinkin yritysten suunnalta, elämään ja kuluttamaan tietyntapaisesti. Näen, että yrityksillä nimenomaan olisi mahdollisuus uudelleenajatella ja uudelleenkommunikoida meille, mitä on ”luksus”, jota kohti meitä kovasti vedetään, mitä se voisi olla hyvässä tulevaisuudessa. Tai yltäkylläisyys, jossa me nyt elämme, miltä se voisi näyttää hyvässä tulevaisuudessa? Toivon, että yritykset ottaisivat reippaammin ja rohkeammin osaa tällaiseen pohdintaan. Meistä varmaan jokainen on ollut tilanteessa, että meidän korvien väliin on uinut jokin uusi tarve tai halu, jonka olemassaolosta emme ole viikko aikaisemmin tienneet mitään. Yrityksillä on tosi paljon valtaa meihin ja siihen, mitä näemme tavoiteltavana ja haluttavana. Tämä oli yksi pääasia siitä, mitä minulla tuli mieleen, koska tämä kohtuullistaminen… Haluaisin, että yritykset näkevät, kuinka paljon he voivat olla vauhdittamassa tätä tarvittavaa muutosta. Jos vielä vähän jatkan tätä ajatusta: Jos yritykset lähtevät mukaan ja he haluavat olla hyvän tulevaisuuden tekijöitä, heidän on siirryttävä ehdottomasti silloin ihmiskeskeisestä ajattelusta elämäkeskeiseen. Meidän on kertakaikkisesti lopetettava yhden lajin tarpeiden ympärillä tanssiminen ja siirryttävä kohti elämäkeskeistä kehittämistä myös yrityksissä. Jos vähän yritän saada ajatuksiani kasaan. Toivon siis, että tulevaisuudessa yritykset näkev

Toivon siis, että tulevaisuudessa yritykset näkevät entistä voimakkaammin sellaisen roolin itsellään, että he uskaltavat myös entistä kriittisemmin tarkastella omaa toimintaansa ja haluavat tarkastella sitä sellaisten mittareiden läpi, jotka kertovat meille, että olemme onnistuneet palvelemaan asiakkaitamme, mutta olemme onnistuneet myös palvelemaan yhteiskuntaa ja ympäristöä. Tällainen ajatus tästä pyörähti käyntiin. Saitteko kiinni?

Marja Heinonen:

Hei. Joku esitti toiveen, voisiko Janette ja Toni lyhyesti esitellä itsensä.

Janette:

Okei. Tosiaan olen Janette Friis ja olen yrittäjä. Autan yrityksiä kehittämään enemmän kestäviä ja hyvän tulevaisuuden mukaisia palveluita ja tuotteita. Asiakkaani on enimmäkseen pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tällaisten asioiden parissa työskentelen.

Toni:

Tosiaan Paloheimon Toni on nimi ja leipätyötäni teen konsulttina. Autan organisaatioita kehittämään omaa muutoskyvykkyyttään erilaisilla tavoilla. Sitten omaa, työn ulkopuolista elämääni värittää, ja on jo hyvän aikaa värittänyt, vahvasti hyvinvointi- ja kestävyysmurroksen pohtiminen, kirjoittaminen, aktiivinen osallistuminen ja suunnan hakeminen. Luulen, että se on kulma, jonka kautta lähestyn tänäkin aamuna tätä meidän yhteistä keskustelua.

Tuosta, mitä Janette sanoit, puhuit luksuksesta. Ehkä voisi ajatella, että hakusessa on jokin uusi luksus. Jos hakusessa on uusi luksus ja yrityksillä luonnollisesti on meidän taloudessa ja yhteiskunnassa merkittävä rooli siinä, niin kenen tehtävä on yrityksessä määritellä, mitä uusi luksus olisi, jota voitaisiin olla yhdessä kollektiivisesti sen porukan kanssa tekemässä?

Janette:

Näen sen sillä tavalla, että jos olemme oman alamme, mitä ikinä tarjoammekaan, asiantuntijoita niin meidän tehtävämme on pohtia, miten me teemme tästä kestävää ja hyvää tulevaisuudelle. Joskus yritykset tuntuvat hiukan jättäytyvän sen ajatuksen taakse, että meidän asiakkaat haluavat tiettyjä asioita niin sitä meidän täytyy tarjota. Meidän täytyisi lähteä rohkeammin myös itse oma-aloitteisesti miettimään, miten voimme palvella asiakkaiden tarpeita myös kestävyysnäkökulman kautta. Lähteä pohtimaan, että meillä on tällainen tuote tai palvelu, niin voidaanko löytää tähän kestävän kehityksen asiakaspalvelunäkökulman esimerkiksi. Mun mielestä tuotekehityksessä ja palvelukehityksessä on sen paikka, jossa voidaan lähteä miettimään, mikä voisi olla meidän tuotteen paikka tulevaisuudessa.

Arto:

Kuulostaa viisailta ajatuksilta, sopivan syvällisiltä. Jotain sellaista elämän täydellistymistä tässä kaikki hakevat. Meidän hyvinvointikertomus on pelkistynyt kovin kapeaksi. Se on ehkä tuotteistunut. Jos sen palveluistaisi, se olisi ehkä jotakin runsaampaa ja vetävämpää. Janette puhui tarpeista ja haluista. On minusta kiinnostavaa, kuinka tosiaan me pikkuhiljaa ollaan menty sumuun sen suhteen, mitä oikeasti tarvitaan ja mitä ovat sellaisia tulevia ja meneviä haluja, jotka ei sen suuremmin meille mitään hyvinvointihyötyä tuota. Jos ajattelisi tarpeita, eikö todellisia tarpeita ole ne, jotka yhdistävät kaikki maailman ihmiset. Ne ovat lajityypillisiä asioita. Niitä on itseasiassa tosi vähän. Haluja taas, niitä on tuhansittain. Niitä singahtelee sinne, tänne ja tuonne meidän elämässä. Nyt tällainen yhteiskunta, joka on muodostunut vaivihkaa talouskasvuriippuvaiseksi, tässä on samalla vaivihkaa muodostunut lähestymistapa, että haluista tehdään tarpeenoloisia, jotta meidät saataisiin ostamaan lisää ja ettemme määrittelisi, mikä meille riittää. Tämä on aika iso asia purettavaksi. Väitän, että tässä on mahdollisuus oman elämän paranteluun hyvin hyvinvoinnin näkökulmasta. Miltä tämä, Toni kuulostaa?

Toni:

Kuulostaa ehdottomasti oikeansuuntaiselta. Joku sellainen halutulvahan meihin syntyy helposti tässä yhteiskunnassa, jossa toimitaan nykyisissä puitteissa. Se halutulva saattaa helposti sumentaa aitoa, omaa sisäistä kompassia, mitä ne minun tarpeeni ovat ja tuottaa minulle hyvää elämää versus se, mitä joku haluaisi, että minä ajattelevan tuottavan minulle hyvää elämää, jotta olisin siitä jollekin valmis maksamaan. Kyllähän tuo vaatii suunnatonta oman mielen aktiivisuutta, että pitää omaa suuntaa jollakin tavalla selvänä. Luin Arto sinun ja Mikko Kurenlahden kirjaa Rakkautta ja valoa. Siinäkin puhuitte juuri siitä, miten kuolinvuoteella ihminen katsoo elämäänsä takaisinpäin vähän laajemmasta perspektiivistä, kuinka jotkut sellaiset matkan varrella tärkeinä pidetyt asiat saattavatkin näyttäytyä hyvin mitättöminä, pieninä ja vähäpätöisinä ja sitten taas jotkut juonteet elämästä, jotka on painettu muitten tekemisten alle, näyttäytyykin siitä vinkkelistä katsottuna, että nuo olisivatkin olleet niitä tärkeimpiä asioita. Tätä siitä halutulvasta varmaan helposti seuraa.

Arto:

Joo. Sitten pirstaloituneisuus, että me takerrumme lillukanvarsimaisiin yksittäisiin haluihin. Kokonaisuuksien näkeminen ja systeemisempi maailmantulkinta on yhä hankalampaa. Elämästä on tullut säntäilyä sinne, tänne ja tuonne. Miltä tämä, Janette, kuulostaa sinun ajattelussa ja maailmantulkinnassa?

Janette:

Näinhän se juuri on. Siihen ehkä viittasinkin sillä, että tarpeita ja haluja saattaa putkahdella korvien väliin, joista et ole osannut ajatellakaan viikko aikaisemmin, että tällainenkin olisi olemassa. Se vaatii kyllä sisäistä kontrollia olla aina vastaamatta näihin kaikkiin. Myös jos joku yritys haluaa lähteä linjalle, että he haluavat oikeasti olla hyvä osa tätä yhteiskuntaa, kyllä heidän täytyy kantaa vastuu, kuinka voimakkaasti he meihin vaikuttavat. Emme voi ainoastaan jättää vastuullisuustekemistä siihen, että meillä on tuote, joka on hiilineutraali. Kyllä se täytyy kaikessa tekemisessä näkyä nimenomaan ymmärrys, että olemme osa tätä yhteiskuntaa ja meillä on keinoja vaikuttaa. Yritykset ovat oppineet kaikki markkinoinnin keinot ja muut niin oikeasti ymmärretään, että heillä olisi mahdollisuus myös opettaa. Yrityksillä on valtava ulottuma, keihin kaikkiin he voivat viestinsä ulottaa. Toivon, että sitä otettaisiin käyttöön myös tähän hyvän elämän edistämiseen. Yksilöllehän tämä on aikamoinen suo pyrkiä eteenpäin näissä pyrkimyksissä.

Arto:

Kyllä. Olosuhteet ratkaisevat tosi paljon, mikä yksittäisten kansalaisten kokemusten mukaan on mahdollista ja mikä ei. Meistä jokainen haluaa sujuvaa ja letkeästi kulkevaa arkea. Ei se sen kummallisempaa ole. Jos haluttaisiin luoda yhteiskunta, jossa

jossa elämäntavat ovat kestäviä niin silloinhan kestävien elämäntapojen pitäisi olla ”default option”, se kaikkein helpoin, sujuvin ja kohtuuhintaisin vaihtoehto ja sitten se olisi siinä. Ei se sen kummallisempaa ole. Nyt tätä olosuhdettahan ollaan demokraattisessa yhteiskunnassa kaikki rakentamassa. Eikös se niin mene, että demokratian ideana on, että yksittäiset kansalaiset voimme vaikuttaa oman elämämme olosuhteisiin valitsemalla päätöksentekijöitä? Yritykset ovat keskeisessä roolissa myös luomassa tarjoumaa, jolla hyvä elämä olisi mahdollisempaa kuin aikaisemmin. On iso merkitys, mitä se tarjouma on.

Nyt voisimme siirtyä nytkäyttäen eteenpäin. Mitäs Marjalla ja Tanelilla on mielessä?

Taneli Heikka:

Tuolla on aika paljon kysymyksiä ja tykättyjä kommentteja tästä yritysten roolista. Minusta se huutaisi meiltä, joista itse asiassa neljä viidestä tässä on jonkin sortin yrittäjiä, vastausta siihen, onko yrittäjät enemmän osa ongelmaa kuin ratkaisua? Voimmeko me kasvaa ja olla menestyneitä yrittäjinä niin että samalla talouden koko, joka rasittaa ympäristöä ja puskee planetaaristen rajojen yli, ei kasvaisi?

Marja:

Voisin tähän täydentää, sillä otin tuolta ylös: Riippuuko yritysten kannattavuus vain jatkuvasta kasvusta? Tämä oli kommenteissa.

Taneli:

Hyvä, Marja. Sanoit sen, mitä minä yritin sanoa liian monimutkaisesti. Tuo oli minun pointti.

Arto:

Mitäs Toni sanoo tähän konsulttina?

Toni:

Erinomaisen hyvä kysymys. En ihan oikeasti osaa tuohon suoraan vastata. Haluaisin ajatella, että ei. Se saattaa tarkoittaa, että… Tämähän on hyvin systeeminen kokonaisuus, tämä talous. Siellä on kaikenlaisia rahoitusmekanismeja, pääomien allokaatiosysteemejä, joihin on kytkeytyneenä vaikkapa eläkevaroja jossain ja niissä on tiettyjä tuotto-odotuksia. Nyt jos lähtisi purkamaan koko sitä systeemiä, me voisimme viettää aika monta päivää tässä aamukahvin äärellä. Haluaisin uskoa, että jos kokonaisuuden riittävän montaa perusparametria muutetaan tietoisesti yhtäaikaisesti samaan suuntaan niin se auttaisi synnyttämään hyvin erilaisen talousekosysteemin, jossa olisikin mahdollista yksittäisen yrityksen toimia erilaisista lähtökohdista kuin tällä hetkellä.

Arto:

Kyllä. Jos kysytään, mitä ihmiset haluavat elämältään niin kyllähän talous on selkeästi todellakin väline johonkin parempaan. Nyt ehkä se sumu on muodostunut siitä, että aika usein kuulostaa, että se olisikin se elämän tarkoitus elää talouskasvua varten. Elämästä tulee hankalaa siksi, että talous ei kasva toivotulla tavalla. Tässä on iso kysymys, jonka purkaminen ei ole sellainen, johon vain heitetään standardiratkaisut ja sitten se on siinä. Ei todellakaan. Se on systeeminen haaste, jos sitä halutaan lähteä purkamaan

Sitähän ei tarvitsisi purkaa, jos talouskasvu olisi absoluuttisesti irti kytkettävissä luonnonvarojen kulutuksesta, ilmastonmuutoksen etenemisestä ja luontohaitoista ylipäätänsä. Ongelmallista on, että sellaista absoluuttista irtikytkentää ei ole näköpiirissä. Joillakin aloilla se on mahdollista ja hyvä niin, mutta kaikilla se ei näyttäisi olevan edes mahdollista. Tämä tuottaa hankaluutta. Mitä Janette sinä tuumaat tästä?

Janette:

Tuumaan, että pitkä tiehän tässä on edessä, miten saadaan koko yritysmaailma ja koko kuvio toimimaan tämän tulevaisuuden mukaisesti, mistä tässä haaveillaan. Tuo, mitä Toni sanoi: Yhdyn siihen, että tietyillä toimenpiteillä toivon, että se olisi mahdollista. Toivon itse yrityksiltä, kun heidän kanssa juttelen lähtölaukauksena, että voitaisiin jo tässä kohtaa, vaikka meidän systeemi pyörii rahan ympärillä, voitaisiin löytää meidän tekemiseemme ja menestyksen mittaamisen rinnalle myös muita mittareita kuin vain raha. Voitaisiin kokea onnistumista myös siitä, että ollaan onnistuttu mittaamaan vaikka, kuinka paljon olemme voineet säästää luonnonvaroja tai kuinka paljon olemme voineet antaa takaisin yhteisölle. Jos meillä olisi oikeasti selvästi näyttöä, että olemme onnistuneet vaikuttamaan positiivisesti, mielestäni se olisi yhtä pätevä menestymisen mittari kuin kuinka paljon rahaa jää viivan alle.

Marja:

Tässä vaiheessa voidaan hypätä… Pysytään tietyllä tavalla samassa teemassa, onko siirtyminen helppoa vai vaikeaa. Palataan taas yksilöpuolelle. Nyt voitaisiin heittää meidän Polls tähän väliin.

Hilma:

Joo. Nyt käynnistyi Polls-kysely, johon voitte käydä vastaamassa ja täppäämässä sitä kohtaa, joka teidän kohdalla kuvaa parhaiten teidän omia kokemuksia. Onko helppoa sinulle ottaa askelia kohti kestävää ja merkityksellistä elämää?

Toni:

Jos voisi ottaa kiinni noista isoista muutoksista… Joskus kymmenkunta vuotta sitten huomasin, että kauneuden käsite ja teema rupesi putkahtelemaan elämässäni säännöllisin väliajoin. Rupesin havahtumaan, mitä kauneus on ja miksi se tuntuu niin ihmeelliseltä sisälläni. Joku sisälläni aina helähti tietyissä tilanteissa. Huomasin, että rupesin tosi paljon miettimään sitä. Siinä on jotain sellaista haltioitumisen teemaa, josta Arto ja Mikko tekin kirjassanne kirjoitatte. Ehkä jotakin pyhyyden, vahvasti eettisyyden näkökulmaa. Minulla kiteytyi sellainen slogan, että elämä on tutkimusmatka kauneuteen. Huomasin, että elin ruuhkavuosia ja ei ollut aikaa kaikenlaisiin sivupolkuihin niin paljon, mutta säännöllisin väliajoin se putkahteli esiin, kunnes muutama vuosi sitten, vähän ennen koronaa, tein sellaisen jutun, että kokonaisen vuoden ajan kirjoitin päiväkirjaani joka ilta yhden kauneuden kokemuksen siltä päivältä. Mikä oli tänä päivänä sellainen juttu, joka liikautti sisälläni jotakin? Jotain, joka tuntui vatsan pohjassa upeana tunteena. Se oli minulle henkilökohtainen kompassini kirkastus.

Jotain, joka tuntui vatsan pohjassa upeana tunteena. Se oli minulle henkilökohtainen kompassini kirkastus. Kun niitä 365 merkintää katsoo, joka siis osuvat vahvasti tällaisiin teemoihin, kuten yhteys toiseen ihmiseen, luonto, älyllinen puuhastelu, lukeminen, kirjoittaminen, taide, hyveet, henkisyys ja verkkaisuus. Ehkä huomionarvoista on, että yksikään noista ei ollut minun tapauksessani millään tavalla suoraan päivätyöhön liittyvää. Tämä omalla kohdallani oli käänteentekevä askar, jota vuoden ajan systemaattisesti tein. Sen jälkeen olen ymmärtänyt tosi paljon paremmin, mihin minun kannattaa mennä, mitä minun kannattaa tehdä, mikä on minulle merkityksellistä, mitä asioita jahdata, mihin käyttää aikaani, mihin panostaa, jotta se synnyttää itselleni ennen kaikkea hyvää elämää.

Kyllähän olen tehnyt elämässäni isojakin muutoksia. Nyt ihan viimeisimpänä tässä viimeisen parin vuoden aikana sillä tavalla, että hiilijalanjälkeni on nyt reilusti alle 2,5 tuhannen kilon vuodessa. Oma arvopohja on ollut tosi selkeänä niin ne ovat itseasiassa olleet aika triviaaleja muutoksia, joita on joutunut tekemään, vaikka ne ovat etukäteen näyttäneet ihan mahdottomina, kuten jostain yli 10 tuhannesta tulla alle 2,5 tuhanteen.

Arto:

Huh. Tuossa on jotain pysäyttävää. Onko kauneuden käsitys meiltä jotenkin hävinnyt arjesta? Jos miettii antiikin Kreikkaa, sieltä mistä meidän sivistysyhteiskunnan ideat ponnistavat, kyllähän siellä hyvyys, totuus, kauneus tai arkkitehtuurin perusperiaatteet: kauneus, kestävyys, käytännöllisyys… Kauneus oli aina mukana. Ollaanko me jotenkin hukattu se? Mitä tapahtuu, jos ihminen hukkaa tunnun, mikä on kaunista? Häviääkö silloin koko olemassaololta joku keskeinen perusta ja ankkurointipiste? Vähän siihen viittaa Toni tuo sinun avaus. Miltä Janette sinusta kuulostaa tällainen kauneuspuhe?

Janette:

Mun mielestä tuo kuulostaa todella ihanalta. Se oikeastaan tosi hyvin kuvastaa myös, kuten tässä kuunnellessani ymmärsin, miten itsekin pyrkii suhtautumaan omaan elämään. Mikä kuvaa niitä omia kestävään elämään pyrkiviä tapoja on juuri kauneuden tavoittelu. Kun pyrkii esimerkiksi asettamaan itsensä samalle viivalle muiden elämänmuotojen kanssa tällä meidän planeetalla ja että pyrit elämään niin, että et vahingoita ketään muuta niin silloinhan sä arvostat kauneutta, joka sun ympärillä on oli sitten kyse luonnosta, muista eläimistä, kasveista tai mistä tahansa. Tästä itse asiassa vähän lähti ajatus pyörimään, kun nyt on paljon puhuttu tekoälystä ja muusta, voisiko olla hullu ajatus, että jossain vaiheessa se on juuri se, joka herättää meidät, että itse asiassa ihmiskokemuksen erityisyys on mitä tarvitaan, tarvitaan artesaaniutta. Toivottavasti opimme arvostamaan entistä enemmän kulttuurituotteita, taidetta ja muuta. Voisiko tässä olla myös mahdollisuus herätellä meitä tähän kauneuteen, joka syntyy vain, kun katsotaan maailmaa meidän omasta kokemusmaailmasta eikä koodin kautta?

Arto:

Vahvoja ajatuksia. Mitä siitä seuraisi, jos saataisiin yhteiskuntaan tän kuluvan vuoden aikana 10 prosenttia lisää kauneuden tuntua? Ihmiset hoksaisivat arjessaan kauniita asioita 10 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin. Väitän, että hyvän elämän tavoittelu aineellista vaurautta lisäämällä vähentyisi. Mentäisiin enemmän sitä kohti, joka oikeasti täydellistää elämää.

Mikä minullakin nyt suuresti tuottaa hyvän elämän aineista just tässä näin, on kokemus, että meidän välillä on yhteys. Siinä on jotain mun mielestä pysäyttävää kauneutta ja jotain sellaista, joka on täysin luovuttamatonta. Irti olon kokemus mitätöi ihmisen. Meillä on vapauskäsityskin muodostunut irti olemiseen pyrkimiseksi. Pyritään irti toisistamme ja sanotaan, että se on riippumattomuutta. Kun en mitenkään tarvitse sua mihinkään niin sitten olen vapaa. Samallahan se tyhjentää mun elämän merkityssisältöjä. Tässä on jotain isoja paradokseja, josta ei kuitenkaan puhuta. Ollaanko me sokeita niille?

Tulee mieleen antiikin Kreikassa, niin fiksuja ajatuksia kuin siellä syntyikin ja niin kuin todettu, se on ehkä meidän sivistyksen perusta, mikä siellä muodostettiin. Niin kuin se, että oikeudenmukaisuus on kaiken yhteiskunnan edistyksen perusta. Mutta sitten kaverit ei kuitenkaan hoksanneet, että selvästi heidän käsitys oikeudenmukaisuudesta oli sen verran suppea, että oikeudenmukaisuuspiiriin lukeutui vapaat miehet. Kaikki muu jäi ulkopuolelle. Meidän on helppo nyt tehdä tämä havainto, mutta mitä meistä havainnoidaan parin sadan vuoden päästä? Mitkä on ne sumut ja sokeudet, joissa me just nyt ollaan? Siinä on ehkä itse asiassa iso tarkoitus koko tälle Hyvän tulevaisuuden aamukahvitilaisuussarjalle, joka tässä ollaan avattu. Mitä sanot, Toni?

Toni:

Sanon, että erittäin hyvä tarkoitus näille aamukahveille. Oli puhetta yhteyksistä. Uskon, että tässä on tosi paljon kiinni yhteyksistä. Kolmenlaisista yhteyksistä, jos vähän kategorisoi. Yhteys toiseen ihmiseen. Just sitä kohtaamista, läsnäoloa, kuuntelua, kytkeytymistä toisen ihmisen elämään ja tilanteeseen. Yhteyttä tähän maailmaan, ympäristöön, luontoon ja kaikkeen, mitä ympärillä on. Mutta yhtälailla kytkeytymistä itseen. Näitä peilejä ympärillä voi käyttää apuna, että kytkeytyy itseen. Annan konkreettisen esimerkin niistä mun 365 merkinnästä.

Yksi merkintä esimerkiksi on avun saaminen. Kaikki itsestään selvästi ajattelee, että avun antaminen on hyvä ja kaunis teko. Niin onkin. Mutta tässä oli oleellista kokemuksellinen oivallus, joka tuli avun saamisesta. Sitähän edeltää jonkunlainen nöyrtyminen siihen, että olen hauras, keskeneräinen ja heikko. Tarvitsen apua. Kun apua toiselta ihmiseltä saa, se tuntuu nytkin täällä sisällä itsessä todella semmoiselta… Joku sellainen elähdyttävä tunne tuntuu. Sitä kautta, kun ymmärtää avun saamisen merkityksen, ymmärtää ihan eri tavalla avun antamisenkin merkityksen. Tästä lähtee syntymään ihmisten välisten yhteyksien vahvistuva verkosto, ainakin omassa elämässäni. Miten kytkeydyn tähän kokonaisuuteen kaikkien muiden kanssa? Just ne herkkyys, hauraus, tän tyyppiset asiat… Ne saa ja voi kuvata meitä ihmisinä. Ne saa ja voi näkyä, ohjata meitä ja meidän toimintaa. Mitä ajattelet, Janette?

Janette:

Yhteisöllisyys ja kaipuu yhteisöön on varmasti, mitä monelta puuttuu. Kun puhutaan, että ihmiset syrjäytyy ja kokee eriytymistä tästä kaikesta, niin se olisi varmasti osa sitä ratkaisua, jos onnistuttaisiin luomaan niitä verkkoja toisiimme uudella tavalla. En tiedä, osaanko tähän mitään vielä parempaa sanoa. Toni puhui niin tyhjentävästi. Olen samoilla linjoilla.

Arto:

Toi avun saamisen ajatus on kiehtova. Minähän olisin tässä ihan pulassa, jos pitäisi yrittää vetää tätä aamukahvitilaisuutta ilman apua tosi monelta ihmiseltä. Sehän tarkoittaa sitä just, mistä Toni puhuit, että pitää nöyrtyä, että en pysty hoitamaan tätä yksin. Mä tarvitsen tähän muita. Kuvittele, miten köyhä tämäkin tilaisuus olisi, jos yrittäisin yksin tätä jotenkin rymistellä eteenpäin. Se olisi ihan yksipuolista jorinaa verrattuna siihen, että me yhdessä luodaan jotain, joka vielä luodaan niin, että me ei ihan tiedetä, mitä tästä tulee. Ei olla toistelemassa käsikirjoitusta sanasta sanaan vaan me luodaan yhteyksiä toisiimme ja haetaan sitä kautta jotain sellaista, josta ei itsekään tiedetä, mitä siitä tulee. Me aavistetaan, että meillä on mahdollisuuksia löytää jotain, joka on kiinnostavaa ja joka auttaa meitä kaikkia tavoittamaan hyvän elämän ytimiä paremmin kuin tähän mennessä. Siinä mielessä tässä ollaan erittäin ison äärellä. Ei tässä oikeastaan mitään sen kummallisempaa ole, muuta kuin antiikin ajoista tuttu dialoginen vuorovaikutus ja dialogisuus, joka dialogifilosofien mukaan on yhteyttä toiseen. Jos saadaan yhteys toisiimme, ollaan jo aika ison äärellä. Mitäs Marja sulla on mielessä?

Marja:

Minulla on sellainen… Tässä on puhuttu monista asioista ja tässä on hieno ajatus, että saataisiin aikaan kansanliike tämmöisen pohjalta, kun näitä aamukahveja vedetään. Mitä sun mielestä vaaditaan siihen? Ollaan puhuttu paljon, että tästä syntyisi kansanliike. Meillä on hyvä alku, meillä on monta sataa ihmistä linjoilla. Miten me luodaan se kansanliike?

Arto:

(naurahtaen) Siinäpä se. Varmaan vaan ottamalla puheeksi, mistä meidän mielestä pitää puhua. Ei sen kummallisempaa. Katselemalla rohkeasti, samalla nöyrästi ja avoimen uteliaasti tulevaisuutta päin. Toteamalla, että pelkästään ne polut, joilla tähän päivään tultiin, ei vie hyvään tulevaisuuteen. Sen myöntäminen, että jos jatketaan, kuten tähän asti, päädytään juuri sinne, minne ollaan kulkemassa. Monet sanoo, että ei hyvä. Tehtäisiinkö käännös? Sitten lähdettäisiin katselemaan, miten se käännös tehtäisiin. Yritettäisiin nostaa yhteiskunnassa keskusteluun asioita vaan nöyrästi, uteliaasti ja samalla rohkeasti. Sitten siitä seuraa jotain tai on seuraamatta, mutta avaus on nyt lähtenyt liikkeelle

Toni:

Voisi vastata tuohon Marja kysymykseen, että lähdetään haastattelemaan vallankumousjohtajia. Tehdään tutkimus, miten syntyy mielipidevallankumous.

Marja:

Hyvä. Nyt on varmaan semmoinen aika, että pitäisikö meidän hiljalleen siirtyä kohti santsikuppia. Ajatuksena on, että chatissa on ollut siis todella vilkasta, hyvää ja monipuolista keskustelua. Hyvä, kun tässä on pystynyt jakamaan mielensä, että on ehtinyt lukemaan ne ja seuraamaan keskustelua. Otetaan sieltä enemmän nostoja. Paljon tuolla puhuttiin koulutuksesta ja varhaiskasvatuksen merkityksestä siinä, että saataisiin muutettua ajattelua. Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Arto:

Siellä varmaan se sivistyksen perusta luodaan. Nyt ehkä se iso kysymys on koulutussektorilla, miten koulutussektori näkee roolinsa yhteiskunnassa. Tyytyykö se, että yhteiskunta on aikalailla valmis ja nyt varmistellaan, että olemassa olevat ratkaisut saavat vain loistaa ja vähän niitä trimmataan paremmiksi vai ottaako koulutussektori kiinni siitä, että täytyisi oikeasti rakentaa tulevaisuus, joka on pitkällä aikavälillä kestävä. Se vaatii siis muutoksia asioissa ja ryhtymistä muutoksentekijäksi. Eli onko se olemassa olevan toisintaja vai muutokseen tähtäävä toimija yhteiskunnassa? Jos kysytään sivistykseltä, mitä sivistys oikeastaan on niin sehän on ratkaisujen hakemista kunkin aikakauden polttavimpiin ongelmiin, noin niin kuin snellmannilaisittain sanoitettuna. Silloin väittäisin, että helposti oppimisen kysymykset on kallellaan taantumisen suuntaan. Pitäisi ajatella ehkä radikaalimmin sivistyssektorin ja sivistystyöntekijöiden tehtävä yhteiskunnassa. Heistä voisi tulla ennakkoluulottomia uusien ajatusten esiin ottajia ja tulevaisuutta kannattelevan sivistyksen rakentajia.

Toni:

Itsellä tuli sellainen kysymys mieleen, onko nykyisessä kasvatus-, koulutusjärjestelmässä tilaa sivistykselle. Juuri lähtisi pohtimaan, mitä sivistys on, mitä tarvittavat ominaisuudet ovat. Herkkyys ja hauraus, ihmisenä olemisen perusjuttua, mutta millä tavalla se näkyy meidän opintosuunnitelmissa? Kasvatetaanko tai kehitetäänkö meissä ihmisissä pieninä taimina sellaisia ominaisuuksia vai kehitetäänkö meissä jotakin toisenlaisia ominaisuuksia? Nehän ovat kaikki viime kädessä tietoisia valintoja, mitä asioita painotetaan ja mitä ei.

Marja:

Toni sanoi hirveän hyvin sen kanssa, mitä on koko ajan tullut esille myös chatissa. Hirveän samansuuntaista ja sitä, mitä Artokin sanoi, että nykyinen koulutussuunnitelma tietyllä tavalla vie takakenossa vanhaan maailmaan. Joku käytti termiä, että siellä on aina piilo-opetussuunnitelma, joka vie kohti kilpailua. Siellä on sellainen eetos taustalla, jotka eivät ole etunojassa. Oletko Taneli samaa mieltä, kun olet seurannut chattia, että koulutuksesta keskusteltiin todella paljon?

Lukee esimerkiksi, että kouluissa ei ole tällä hetkellä tilaa sivistykselle ja sen merkitys on tärkeä. Kaksi asiaa korostuu: koulutuksella on hirveän iso merkitys, mutta se ei kohtaa tarpeita, joita tällä hetkellä olisi, että mentäisiin uutta kohti. Tulkitsinko Taneli oikein meidän chatia?

Taneli:

Tulkitset viimeistä viittä minuuttia täsmälleen oikein. Haluaisin hypätä pikkuisen toiseen kohtaan meidän kolmijaossa. Ollaan puhuttu yksilöstä, yhteisöistä ja yhteiskunnasta. Siihen yhteiskunnalliseen tasoon ja poliittiseen päätöksentekoon, siitä oli tuolla vähän ylempänä kysymyksiä. Miten tästä tulee totta päättäjätasolla? Miten tällaista keskustelua saataisiin päättäjätasolle? Arto, eilen kun oltiin palaverissa valmistelemassa tätä, hyppäsit hetkeksi pois johonkin päättäjätilaisuuteen, jossa sulle oli annettu kolmen minuutin puheenvuoro. Sulla on aika hyvä tatsi, onko tälle kysyntää, onko tälle paikkoja ja sitten, kun ne paikat on, seuraako siitä jotain? Sama oikeastaan Toni ja Janette teidän kohdalla: Koetteko, että te olette vakavasti otettavia tyypejä sanomanne kanssa myös suhteessa päättäjiin?

Arto:

On kysyntää. Tutkijapositiostahan on helppo haastaa vallalla olevaa meininkiä. Ymmärrän tosi hyvin, että riippuen, mistä päin yhteiskuntaa asioita lähtee sanoittamaan, eli mikä se tausta on, niin ihmisiä kuunnellaan eri korvalla. Sitten heille sallitaan erilaisia ajattelutavan ilmaisuja ja todellisuuskäsitysten muotoiluja. Näkisin, että tutkijana on aikamoinen paikka vaikuttaa yhteiskunnassa siksi, että ei ole muuta agendaa kuin, mitä tiedeyhteisö kertoo. Se ei ole tietyn organisaation oma agenda, jota yritettäisiin toitottaa. Se helpottaa ja vapauttaa mua tosi paljon.

Taneli:

Mites Toni ja Janette, miltä tämä päättäjäkeskustelu teidän näkökulmastanne näyttää? Mitä te puhutte ja teette omalla esimerkillänne, onko se sellaista, joka on menossa läpi yhteiskunnan ylätasolla, jossa päätetään, kuka saa mitä ja milloin niin kuin politiikan määritelmä kuuluu?

Janette:

Kaksi puolta tuli mieleen. Ensinnäkin mun mielessä, kun puhutaan tästä asiasta, toinen puoli on kiitollisuus tiedeyhteisöä kohtaan, joka tekee tätä työtä ja voin jatkuvasti keskusteluissa viitata heihin ja heidän työhönsä. Meillä on oikeasti tieteellinen perusta, miksi halutaan tehdä tiettyjä asioita ja miksi tietyt asiat on tarpeellisia. En ole valitettavasti päässyt vielä hirveästi poliitikkojen kanssa juttusille, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, jos puhutaan vaikka yrityspäättäjistä, siellä on taipumista ilmassa. Henkilökohtaisesti hiukan sydän pamppaillenkin seuraa, miten minäkin vuonna tapahtuva poliittinen liikehdintä vaikuttaa työhön, minkä parissa itsekin työskentelen ja mitä me haluttaisiin nähdä tapahtuvan tulevaisuudessa. Tässä on vastakkainasettelu. Ikään kuin kaksi voimaa, jotka toivottavasti jossain kohtaa puskisivat samaan suuntaan.

Toni:

Nopeasti voin sanoa, että koen, että jonkinlainen uskottavuuskuilu on vielä. Lähestyn omasta näkökulmastani aktivismin ja taiteilijuuden näkökulmasta asiaa. Silloin koen, että voin sanoa kaikenlaisia asioita, mutta kuunnellaanko sitä oikeasti siellä, missä päätöksiä tehdään niin ei välttämättä. Sellainen tunne mulla tällä hetkellä on.

Taneli:

Hyvä, kiitos. Marja, kerrotko mitä on tulossa seuraavaksi 9.4.?  Tavallisesti aamukahvit on aina kuun ensimmäinen tiistai, mutta pääsiäisen vuoksi se on toinen tiistai huhtikuussa. Eli 9.4. kello 8.30.

 Marja:

Aihe on, millaisia ovat tulevaisuuden kaupungit, joissa asukkaat kukoistavat. Todella kiinnostava aihe. Siellä vieraina on professori Elisa Lähde ja tulevaisuusmuotoilija Johannes Helama. Kiinnostavien aiheiden parissa jatketaan edelleen.

Taneli:

Kiitos Janette, Toni, Arto, Hilma ja Marja. Me lopetamme tähän ja todetaan, että Ykspilkkuvitosen sivuille tulee tästä jatkojuttuja ja koosteita. On ollut mielettömän hyvä keskustelu, ehkä erityisesti siksi, että olette olleet tosi aktiivisia tuolla chatissa. Siellä on monen jatkojutun, koosteen ja tulevan pohdinnan aihe. Kiitos paljon siitä. Tulkaa mukaan ensi kerralla. Katsotaan, mitä tapahtuu. Tämä oli päivän teema muutenkin, että jazzilla mennään. Katsotaan, mitä ensi kerralla tapahtuu. Moi moi.

Marja:

Moi moi.

Toni:

Kiitos kaikille, moikka.

Arto:

Moi.

Janette:

Kiitos, moi.