Minna Mattila-Aalto
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, systeemikehittämisen ja työn tuottavuuden asiantuntija.
Suomessa puhutaan tuottavuudesta enemmän kuin vuosikymmeniin. Silti tuottavuuskehitys laahaa, eikä suunnanmuutosta ole saatu aikaan. Ratkaisuksi tarjotaan tekoälyä, automaatiota ja henkilöstövähennyksiä. Keskustelu käy vilkkaana, mutta itse ajattelu pysyy hämmästyttävän muuttumattomana.
Ehkä ongelma ei ole tavoitteessa, vaan tavassa ajatella ja nähdä.
Katsomme tuottavuutta edelleen teollisen aikakauden linsseillä. Kun linssit vääristävät todellisuutta, myös ratkaisut vääristyvät.
Kilpailu ei kuitenkaan ratkea enää siellä, missä vanha tuottavuusajattelu syntyi.
Suomalainen tuottavuusajattelu perustuu pitkälti teollisen aikakauden logiikkaan. Tuottavuus ymmärretään panosten ja tuotosten suhteena: miten tehdään enemmän pienemmillä resursseilla. Malli toimi maailmassa, jossa kilpailu rakentui fyysisen pääoman, tuotantolinjojen ja mittakaavaetujen varaan.
Kilpailu ei kuitenkaan ratkea enää siellä, missä vanha tuottavuusajattelu syntyi.
Riittääkö pelkkä älykkyys, jos organisaatioilta puuttuu kyky oppia, uudistua ja muuttaa ajatteluaan? kysyy Minna Mattila-Aalto.
Talous rakentuu yhä enemmän tiedolle, osaamiselle ja kyvylle ratkaista monimutkaisia ongelmia. Julkisen sektorin tärkein tehtävä ei ole maksimoida organisaation sisäistä tehokkuutta vaan tuottaa vaikuttavia palveluja ihmisille. Yrityksissäkään kilpailuetua ei ratkaise yksin teknologia, vaan kyky hyödyntää sitä paremmin kuin muut.
Silti mittaamme tuottavuutta kuin eläisimme edelleen teollisella aikakaudella. Mittaamme panoksia ja suoritteita, vaikka kilpailu ratkaistaan yhä useammin oppimisella, yhteistyöllä ja kyvyllä uudistua.
Kun julkisessa keskustelussa puhutaan 20 prosentin tuottavuusloikasta, huomio kohdistuu nopeasti siihen, kuinka paljon henkilöstöä voidaan vähentää tekoälyn avulla. Ajatus on looginen vain, jos oletamme ihmisen olevan ensisijaisesti kustannus.
Todellisuudessa ihmisten osaaminen, yhteistyökyky, uudistumis- ja työkyky muodostavat sen aineettoman pääoman, josta tulevaisuuden tuottavuus syntyy. Juuri sitä pääomaa tekoäly voi vahvistaa, mutta ei korvata.
Jos leikkaamme aineettomasta pääomasta, voimme parantaa tämän vuoden tehokkuutta mutta heikentää seuraavan vuosikymmenen tuottavuutta ja toimintamme kestävyyttä. Siihen ei ole enää varaa, kun maapallon kantokyky natisee liitoksissaan.
Teknologia näyttää etenevän nopeammin kuin ajattelu.
Tarvitsemme uuden tavan ymmärtää tuottavuus. Siinä teknologia nähdään ihmisen työn vahvistajana eikä pelkästään sen korvaajana. Siinä tehokkuuden rinnalle nousevat vaikuttavuus, oppiminen ja uudistumiskyky. Siinä tuottavuuden kasvua mitataan myös sillä, syntyykö enemmän arvoa ihmisille, organisaatioille ja yhteiskunnalle.
Aidossa työn murroksessa ratkaisevaa ei ole se, kuka ottaa käyttöön uusimman teknologian ensimmäisenä.
Deloitten hallitustutkimuksen mukaan kaksi kolmesta hallituksen jäsenestä kertoo saavuttaneensa tekoälyllä tehokkuushyötyjä, mutta vain noin joka kahdeksas kertoo liikevaihdon kasvaneen. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää tekoälyä, mutta vain 17 %:lla on strategia sen hyödyntämiseen. Teknologia näyttää etenevän nopeammin kuin ajattelu.
Suomen tuottavuushaaste ei ole ensisijaisesti teknologinen vaan älyllinen. Ratkaisevaa on se, kuka oppii ajattelemaan tuottavuutta uudella tavalla. Jos näin on, seuraava kysymys kuuluu: riittääkö pelkkä älykkyys, jos organisaatioilta puuttuu kyky oppia, uudistua ja muuttaa ajatteluaan?
