Ykspilkkuviis – Kestävän elämän media
Elämäntapa, Uutinen

Valjasta supervoimasi planeetan palvelukseen vuonna 2024

Kestävän elämän uudenvuoden lupaus voi olla sekä pitävä että hauska.

Kaarina Järventaus

Vuoden vaihtuminen tuo juhlavaa ryhdikkyyttä muutoksen mahdollisuuteen. Lupaukset odottavat tekijöitään. Niitä myös tarvitaan, vahvistamaan arkista toivoa kestävämmän elämäntavan löytymisestä myös isommassa mittakaavassa. 

Jos haluat muutoksen pitävän, älä tee lupausta hiljaa mielessäsi yön yksinäisyydessä. Ota käyttöön ne puolet ihmisenä olemisesta, josta saat tukea, kun pyristelet mukavuudenhalua ja muita ihmiselle luontaisia ominaisuuksia vastaan. 

Sopisiko joku näistä tavoista sinulle:

1. Tuo lupauksesi päivänvaloon

Kerro kestävyyttä edistävästä lupauksestasi kavereille, perheelle ja työkavereille – ainakin niille, jotka ymmärtävät valintasi. Julkaise se netissä. Pieni sosiaalinen paine auttaa kummasti. Tutkimustenkin mukaan lupauksen ilmaiseminen omin sanoin julkisesti vahvistaa sen toteutumista. Lisäksi esimerkillä voi olla yllättävän suuri vaikutus toisiin. Ihmisillä on taipumus ottaa esimerkkiä kaltaisistaan.

2. Liity osaksi isoa joukkoa

Nitistä ajatus pienen muutoksen merkityksettömyydestä liittymällä mukaan suurempaan joukkoon.

  • Instagramissa on alkamassa uusi #viidenvaatteenvuosi.
  • Tammikuun vegaanihaaste.fi tarjoaa tukea sähköposteilla ja webinaareilla.
  • Kuukausilahjoittajana voi tukea Greenpeacen tai  WWF:n ilmasto- ja ympäristötyötä.

Merkityksellisyyden kokemus kasvaa, kun meitä on tuhansia.

3. Tee lupauksesta hauska yhteinen juttu

Tee lupaus yhdessä jonkun toisen tai joidenkin toisten kanssa. Voitte vertailla kokemuksia ja saada toisistanne tukea heikolla hetkellä – ja palkita itseänne ja toisianne onnistumisista. Teillä on nyt yhteinen juttu, ja sen äärellä voi olla myös hauskaa.

4. Toimi työpaikalla, järjestössä tai taloyhtiössä

Jos olet ehtinyt kerätä joululomalla kunnolla voimia, rohkaise mielesi ja pyri vaikuttamaan laajemmin kuin oman yksityisen elämäsi valinnoilla. Ehdota työpaikalla uutta tapaa toteuttaa ympäristövastuuta. Käynnistä taloyhtiössä keskustelu uusiutuvasta energiasta tai energiansäästöstä. Mieti järjestössä toisten kanssa, mikä voisi olla teidän seuraava askeleenne kestävyysmurroksen polulla. 

Inspiraationa vinkkeihin on toiminut ilmastotutkija ja -viestijä Mira Hulkkosen kirja Ilmasto-oivalluksia (Gaudeamus 2023). Hän pohtii siinä monipuolisen tutkimustiedon perusteella, millainen puhe ja toiminta voi saada meidät hetkessä elävät ja aina uusia tekosyitä keksivät ihmiset toimimaan turvallisemman ilmaston hyväksi. Kirja on lempeä opas jokaiselle, joka haluaa hyvää tarkoittavien ajatusten muuttuvan käytännön toimiksi. 

Mira Hulkkosen kirja Ilmasto-oivalluksia (Gaudeamus 2023) kertoo, miten ihmisen ”supervoimat” valjastetaan planeetan parhaaksi.

Tee lupaus yhdessä jonkun toisen tai joidenkin toisten kanssa. Voitte vertailla kokemuksia ja saada toisistanne tukea heikolla hetkellä. Kuva: Unsplash


Pitkäikäisiä ja korjattavia tuotteita voi vaatia jo nyt vetoamalla jätelakiin

Emme voi enää ajatella, että minun roolini muutoksessa on niin vähäinen, että voin jatkaa kuten ennenkin, kirjoittaa kestävyyssiirtymän asiantuntija Nani Pajunen.

Kuluttaminen on uskonnollista ja siksi tarraamme siihen kiinni

Yhteistyöartikkeli: SISU-hanke. Uskontotieteilijä Mikko Kurenlahden mukaan ihmiset eivät tee tavaroita vaan tavarat tekevät ihmisen.